"Jos työskentelet toistuvasti lyhyitä jaksoja, selvitämme, onko sinulla edelleen oikeus eläkkeeseen." Tähän mukavaan sävyyn päättyi kirje Kelasta, kun sieltä kerrottiin, että kansaneläkkeeni maksamista jatketaan. Kiva.
Olin kouluttamassa uusia kokemustoimijoita ajalla 1.9.-14.11. + muutama lisäpäivä/ 90 tuntia. Terve, työssäkäyvä ihminen, tekee tuon määrän reilussa kahdessa viikossa. Minulle tuo 90 tuntia oli tehtävissä, mutta työrupeaman jälkeen seurauksena pohjaton uupumus, joka näkyi minun ns. normaalissa arjessani. En jaksanut tehdä sitten sitä vähääkään.
Ne asiat joilla pyrin pitämään fysiikkaani toimintakykyisenä jäivät tekemättä ja oli pakko ilmoittaa pilates, että balettiopettajille, että ei pysty ei kykene. Nähdään taas ensi vuonna tunneilla. Olen lähestulkoon 20 vuotta käyttänyt koiria kolme kertaa päivässä ulkona, nyt oli hyvä, että kykenin kahteen ulkoilukertaan - huono omatunto mittaamaton. Aamureippailu metsässä oli raahustamista - jalat painoivat tonnin. Kerrostalo jossa asumme on hissitön. Kipuaminen 3. kerrokseen tuntui välillä mahdottomalta. Sohvannurkka muuttui parhaaksi kaveriksi. Mielessäni kuulin äänen menneisyydestä." Sää nukut aina."
Miksi ihmeessä minä sitten lähden näihin työrupeamiin mukaan? Miksi en vain anna olla? Kun tuo pääkoppa ei vain kykene hyväksymään sitä, että on hyödytön. Kun vähään kuitenkin pystyy. Lisäintoa näihin rupeamiin tuo varsin massiiviset sairauskulut. Esim. erilaisia poliklinikkakäyntejä kertyi marras-joulukuussa hieman yli 280 euroa ja marras-joulukuun apteekkikulut vähän yli 100 euroa - niin kaikki reseptilääkkeet eivät ole Kela-korvattavia. Tämän lisäksi tammikuun alussa 2022 pitää olla n. 580 euroa rahaa, jotta saan lunastettua yhden lääkkeistäni, josta maksukatto menee yli yhdellä ostokerralla. Ja kyllä olen erittäin onnellinen, että meillä on tällainen lääkekattojärjestelmä, koska muuten minulla pitäisi olla joka kuukausi 2.543 ja risat euroa tähän yhteen lääkkeeseen. Tämä on vasta yksi käyttämistäni lääkkeistä. Kun ihminen on jäänyt täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle 34-vuotiaana, niin ainakaan minun tapauksessa eläke ei ihan hurja ole.
Toimeentulotuki tai esim. maksusitoumus lääkkeeseen ei tule nykyään kuuloon, koska meillä Suomessa eletään joissain asioissa Neandertalilaisella aikakaudella eli tuo armaan avopuolisoni tulot katsotaan armotta myös minun tuloiksi. Ollaan oltu yhdessä vajaa 3 vuotta ja yhtä-äkkiä minun miehen kuuluisi kustantaa minun sairauskulut. Ei muuten kuulu. Meillä on yhteiset menot; vuokra, sähkö, ruoka jne. joista hän maksaa jo isomman potin, mutta minun sairauskulut ei kuulu meidän yhteisiin menoihin. Piste.
Tulen siis jatkossakin tekemään näitä 'toistuvasti lyhyitä jaksoja'. Näillä lyhyillä rupeamilla maksan omat sairauskuluni. Niiden lisäksi saan tunteen, että voin olla vielä hyödyksi. Elämälläni on ollut merkitys, jota voin hyödyntää näillä lyhyllä jaksoilla.
Olisin varmasti ollut paljon iloisempi, jos tämän pätkärupeaman jälkeen olisi Kelasta tullut kirje, jossa (kuten nytkin) kerrottiin ohjeistus miten työkyvyttömyyseläkkeellä voi työskennellä, mutta "Jos työskentelet toistuvasti lyhyitä jaksoja, selvitämme, onko sinulla edelleen oikeus eläkkeeseen." tilalla olisikin lukenut vaikka "Hienoa, että olet kyennyt työskentelemään lyhyitä jaksoja." Jos vaikka sitä porkkanaa olisi tarjolla, eikä aina keppiä.
Olen aiemminkin kirjoittanut työn tekemisestä ja sen mahottomuuesta:
Työtä työtä työtä tehdä, osa I
Työtä työtä työtä tehdä, osa II
Työtä työtä työtä tehdä, osa III
Tässä aaton alla tuntuu, että elimistö alkaa olla minun normaalitilassa. Näihin mielensäpahoittajan tunnelmiin päätän tämän vuoden ja toivotan teille kaikille lukijoille:
Hyvää Joulua ja valoisaa Uutta Vuotta 2022
 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti