tiistai 29. joulukuuta 2020

Valoa tunnelin päässä

Vihdoin ja viimein, vuoden 2020 viimeiset päivät tuovat valoa tunnelin päähän muutenkin kuin päivän pitenemiselä! Ensimmäiset Korona-rokotteet on annettu. Ommaa rokotekutsua ootan kuin kuuta nousevaa. Ellei omale kohale tule mittään lääketieteellistä estettä, niin olen käsi ojosa rokotetta hakemasa kun on sen aika. Ehkä kessään mennesä voijaan pikkuhilijaa palata jo normaalimpaan elämään.

Kaikila ihmisilä sitä kaipuuta vappaampaan olemisseen ei tunnu olevan. Rokotevastasuus on nostanut päätänsä ja minä kuuntelen monttu auki voiko nämä rokotteen ottamatta jättäjät perusteluineen olla tosissaan. Onko meistä oikeesti tullut niin itsekeskeisiä omaan napaan tuijottelijoita, että on päässyt unohtumaan sellainen pikkuinen seikka, että sen oman navan läheisyyesä, turvavälit huomioonottaen, on aika monta muutakin nappaa ja sun päätös jättää rokote ottamatta vaan sen takia, kun sua ei voi pakottaa ottamaan rokotetta, voi vaikuttaa myös läheisyyessä olevan navan elämään.

Kroonisesti sairaana ihimisenä on ollu pakko tottua lääkkeisiin ja -kyllä- myös niitten mahollisiin sivuvaikutuksiin. Siltikään en epäröi rokotuksen ottamista. Kyllä, lääkkeet on aiheuttaneet sivuoireita ja uusia sairauksia, mutta näiden kemikaalien ansiosta olen myös elosa ja olen saanut ellää suhteellisen kivutonta elämää jo pitkään. A-influenssan olen sairastanut rokotteesta huolimatta, mutta erittäin lievänä, kiitos rokotteen - näin uskon. Jos sulla on vara kieltäytyä rokotteesta et oo ollu tarpeeks kippee tai ei oo tarttenu kattoo silimiin sitä ommaa kuolevaisuutta ja se ns. terve maalaisjärkikin tais jäähä matkan varrelle. 

Kroonisesti sairaana ihimisenä on ollut pakko tottua rajotettuun elämään jo ennen koronaakin. Mulla ei ole mittään halua jatkaa tätä hiljaiseloa yhtään sen piempään mitä on pakko. Sinä ehkä voit mennä surutta baariin, teatteriin, leffaan jne. koronasta huolimatta, minä en voi, kun en uskalla sitä riskiä ottaa niin kauan kuin korona jyllää. Mutta eihän se sua kiinnosta, kun sinä nyt haluat baariin, ja jos käy niin, että korona iskee, niin eihän se ole kuin flunssa. Kunnes makaat teholla taistellen elämästäs.

Onneksi on ne hoitajat ja lääkärit, jotka on teheny kuukausitolkula töitä koronapotilaiden kanssa. Olet ehkä suureen ääneen toitottanut 'hoitajlle lisää palkkaa' FaceBook -sivustolla, mutta tosiasiassa tiedät, että ne palkka-asiat käsitellään jossain muualla kuin FB:ssä. Jos sää niin perkeleesti haluat helepottaa sitä hoitajan ja lääkärin taakkaa, ni otappa kuule se rokote sitten heti kuin mahdollista. 

Eikö oo kuiten kiva tietää, että otit sää rokotteen tai et, niin sut tullaan hoitamaan. Mahdollisen hankalan koronamuodon iskiesä pääset tehohoitoon, kukkaan ei kyseenalaista sun päätöstä jättää koronarokote ottamatta. Ookko muuten ajatellu sitä, että kun koronan hoito kuormittaa sairaaloita, se voi myös viivästyttää hoitoon pääsyä muisa sairauksisa? Et oo tainnu aatella. Pitäskö koronarokotteesta kieltäytyjien allekirjoittaa paperi, missä he luopuu oikeudestaan hoitoon koronan iskiesä?

Mää uskon siihen, että kyllä meitä suht tervejärkisiä ihimisiä löytyy se 70% jokka sen rokotteen ottaa, jotta se laumasuoja saahaan aikaseksi. Eikö oo ihana ajatus, että ehkä ens kessään mennesä voijaan tehä liikkuja tuntematta pelekoa toista kanssakulukijaa kohtaan - kuhan vielä kevät maltetaan pittää ne maskit naamala ja turvavälit kohillaan. Eikö oo aika lohullista, että rokotteen jäläkeen mahollisesti saatu korona tullee luultavasti lievempänä. Mua riskiryhmäläisenä se lohuttaa suuresti. 

Korona-aika muistuttaa monin tavoin kroonisesti sairastuneen ihimisen taivalta. Shokki, kipuilu, suru, kiukku ja uhma, kunnes mieli taipuu ja faktat otetaan faktoina. Mahollinen työelämästä pois joutuminen ja mahollinen talouden romahdus. Joidenkin on pakko nöyrtyä sosiaalitoimen puoleen. Hoitoväsymys, tietää kyllä faktat miksi pittää olla tietylä tavala, mutta ei vaan jaksais. Toivo, toivo lääkkeestä joka tulis ja pelastais, etes lievittäis. Paitsi, että sää et kuitenkaan halua tähän ns. ihmiskokeeseen osallistua, et ainakaan heti.

Kroonisesti sairas ei voi koronan kukistamisen jäläkeenkään palata ns. terveen maailmaan. 

Kroonisesti sairas riskiryhymäläinen haluais palata siihen ommaan ns. normaaliin, jossa toivo ellää edelleen, että joku keksis lääkkeen joka parantais tai etes lievittäis niitä omia perussairauksia. Sitten kun sää oot saanu palautettua oman elämän, talouden raiteilleen jne. niin muistathan, että joukko ihimisiä elää koko ajan elämäänsä kuten sinä ehkä hetken korona-aikana jouduit elämään. Ota nyt kuiten ensin se rokote.

Toiveikkaana katse jo vuodessa 2021, kesä, kärpäset ja festarit! Hyvvää Uutta Vuotta!








keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Valkeaa joulua

 

Näyttää vahvasti siltä, että Lahteen saatiin valkoinen joulu. Aamulla näkymä ikkunasta oli talvinen ja lunta - vaikka märkää sellaista - on tullut koko päivän. Väkisinkin hymyilyttää.

Eilen tuli puhelu, jossa kerrottiin, että vuoden alusta tulee remppamies ja täällä korjataan asioita ja kun putkimieskin kävi korjaamassa keittiön tiskialtaan putkihässäkkää, niin tämähän alkaa kuulostaa lupaavalta.

Pensselit ja sudit on piilotettu ja kaikki mikä jää kesken jääköön, ei ne mihinkään karkaa. On aika hiljentyä.

Oikein hyvää joulua teille kaikille Sanoisinko sairasta- sivuston seuraarille, niin täällä blogissa kuin Facebookissa ja niin Instagramissa.

Toivottavasti pystytte tekemään joulustanne mieleisen, vallitsevista olosuhteista huolimatta. Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!


tiistai 22. joulukuuta 2020

Täydellisen epätäydellinen

Joulu on yhtä-äkkiä ovella, vaikka en tunnustaudu jouluhörhöksi, niin vain se joulun tunnelma hiipii sieluun ja asuntoonkin. Tätä kirjoittaessa - eilen siis - kuuntelin samalla JP Leppäluodon joulukonserttia joka tuli LIVE-streaminä netistä. Kaunista ja juhlavaa.

Perinteinen, lähes jokavuotinen siivousraivotar ei ole ilmestynyt kuvioihin, sillä se vaatisi lunta ja pakkasta. Puhun siis siivouksesta, jolloin on ihan pakko raahata matot ja kaikki irtain ulos ja löylyttää ne tuoreessa lumessa - olen tainnut tästä raivottaresta joskus blogissani kirjoittaakkin: Hyvää Joulua I. Lahesa on kyllä muutamaankin otteeseen tullu lunta ihan kunnola ja ollu pikkupakkastakin, mutta nytkin on plus asteita lähes 6 astetta! 

Muuten olen kyllä raivonnut sitten senkin edestä. Emminä muuten, mutta kun hormooni-laastarista loppi oikea vahvuus koko valtakunnassa ja tässä on nyt tovi menty miedommalla laastarilla niin se tuntuu kyllä. 

Suurimman raivon on aiheuttanu tämä asunto. Lahti on siis edelleen kiva kaupunki, mutta kyllä meitä  höynäytettiin tämän huushollin kans. Tiedettiin toki, että pikkasen riskillä mennään, kun joudutaan näkemättä asunto ottamaan, mutta "valoisa, lapsiystävällinen asunto, lasitetulla parvekkeella" vei voiton ihmettelystä miksi vuora on edullinen vs. saman talon pienemmät asunnot. Tultiin tulokseen, että isompia asuntoja voi olla vaikea saada vuokralle ja hissitön talo, kolmas kerros, niin ehkä syy siinä.

Vielä kun vuokranantajan edustaja laittoin s-postia, että halutaanko laminaattilattia muovimaton tilalle, niin oltiin tosi innoissaan.Yhtiän mainostama maalaussetin kustantaminen, vielä mahtavilla väreillä toi hyvät fiilikset. Seiniin saa muutakin väriä kuin maalarinvalkoista. Omatoimiremonttikin on sallittua. Vielä tunnettu firma niin aateltiin, että ei se kauhean pieleen voi mennä. Voi se.

Täydellisen epätäydellinen kuten SATO mainostaa uusimmassa TV-mainoksessaan.

Uusi lattia on tosi kiva ja siististi laitettu. Taloyhtiöm sauna ja pesutilat on mahtavat, samoin pesutupa.

Kun tulin asuntoon eka kerran, takana hirvee muuttorumva, pitkä ajomatka ja väsyny muuttaja, niin itkuhan se tuli ja lause 'tää on ihan hirvee läävä' pääsi suusta. Saton mainostama omatoimiremontti tarkoittaa itse asiassa "korjaa edellisen/edellisten asukkaiden jäljet' ja niitä jälkiä tässä kämpässä riittää.

Saton sivuilta löytyy myös maininta, että tiensä päähän tulleet asiat toki korjataan vuokranantajan toimesta...  tiensä päässä ei ole kuitenkaan esim. eteisen seinät jotka ovat useaan kertaan siirretyn hattuhyllyn jälkeen reijitetyt ja seinäpinta revitty. Tiensä päässä ei ole myöskään makuuhuoneen osittain revityt tapetit, betoniseinään porattu aukko... makuuhuoneen toisessa seinässä laskin n. 50 naulan, taulukoukkujen ja nitojan reikää. Mutta hei, omatoimiremontti on sallittua. 

Makuuhuoneiden ovet, joisa toisessa nyrkin jättämä jälki ja toisessa jollain kättä pidemmällä huitaistu reikä ei ole tarpeellista vaihtaa.

Vessan läpiruosteiset (lapsiystävällinen) pesualtaan kiinnikkeet vaihdettin sentään uusiin siinä vaiheessa kun pesuallasta jouduttiin siirtämään, että saatiin bidee ja että itse hana saatiin kääntymään pois altaasta. Pikkusen siitä piti ensin huomauttaa.

Eihän sillä ole väliä, ettei kaikkia keittiön kaappien hyllyjä ole. Kuka niitä nyt tarvitsisi? Kuka ei nyt keittiön tiskipöydän reikää korjaisi teipillä... tai muita epämääräisiä reikiä joita asunnosta löytyy. Kyllähäb minäkin käytän jesaria, sähkömiehenteippiä ja nippusiteitä kaikenlaiseen korjaamiseen.

Eihän se lasitettu parvekekaan ole niin tärkeä - onhan meillä kuitenki parveke.

Kyllä se tuo mun Ihmeeni on taas saanu olla rauhottava osapuoki, joka tarttuu luuriin ja soittaa eri asioiden perään siinä vaiheessa, kun minä en kiukultani voi luuria nostaa. 'Hyvä tästä tulee - aihio on hyvä'... onneks on ihiminen vierelä jolla ei oo peukalo keskellä kämmentä, mullahan ei toista peukkua etes oo ja toinen on ihan nurinniskoin, ja on taitoa tehä. Onneks toisela on hermot... lehemän.

Olohuone, pikkumakkari ja keittiö onneksi siistiytyy pelkälä maalila. Valitettavasti Saton maalikartta oli ehtiny vaihtua pastellisävyihin siinä vaiheessa, kun olemme odottaneet vastauksia siihen, oikeestikko meän pittää alakaa peruskorjaamaan asuntoa. Omaan piikkiin menee se.

On mahtavaa olla siinä iässä, että voi sanoa ääneen, että 'Silloin kun minä...' Sillon kun minä olin asiakaspalvelussa töissä, niin asiakkaan s-posteihin vastattiin ja jos valtuudet loppui, niin viesti laitettiin seuraavaan portaaseen, sille kenellä niitä valtuuksia oli ja asiakkaalle kerrottiin, että tämä asia on nyt tämän ja tämän ihmisen käsittelyssä. Asiat on näemmä muuttuneet. Ensin kysytään, että onhan kaikki hyvin ja kun laittaa listan asioista mitkä ei oo hyvin, niin tilalle tulee täysjiljaisuus.

Olen mää miettiny sitä, että oikeestikko olen niin nirso, että mikkän ei kelepaa. En tunnusta! Olen asunu vielä huonommassa kunnossa olevassa talossa, mutta sitä ehti asennoitua taloon, kun oli sen etukäteen nähny. Nyt mää olin vaan asennoitunu valosaan, lasitetulla parvekkeella olevaan kolmioon. Kyllä tää valostuki, kun ensin tuo Ihme pesi ikkunat joiden läpi ei nähny mitään. Onneksi on ollut lauhaa pitkään. 

Aiemmissa vuokra-asunnoissa ei oo tarttenu tapella, että seinät tarttis siistimistä, kun ne on siistitty automaattisesti ennen asuntoon muuttoa. Siihen olen toki tottunu, että asiat tehhään hyvin, oma isä ja tämä mun Ihme ei huonoa jälkeä jätä. 

Tässä asunnossa ammattiylpeys ja kädenjälki saa ihan uuden merkityksen.

Miksi en sitten isommin ole alkanut riidellä? Onko Saton hiljasuus taktiikka tehny tehtävänsä? Kaks syytä. Mulla ei oo voimia siihen. Toisekseen tämä mun aarre on saanu mut näkemään, että hyvä me tästä kämpästä saadaan, vaikka aikaa ja rahaa se vie enempi mitä olis toivonu. Alue missä asutaan on mieleinen. 

Etteinen on jo uusittu, keittiö maalattu ja minä ihan ite muuten maalasin sen! En olis uskonu, että niin hyvän jäljen sain aikaiseksi, mutta kyllä kroppa huusi, näin alkavan joulun kunniaksi, hoosiannaa pari päivää maalausrupeaman jälkeen. Ranteet aivan sökönä ja muutenkin oli pieksetty olo, mutta keittiä koki ison muutoksen pelekälä maalila. Ihme urakoi olohuoneen seinän. Se jää vähän kesken. Joulun jälkeen jatketaan.

Jaakobin painia piti käydä siitä missä vietämme joulun. Oltas pohjoseen haluttu, mutta tämä villiintyny korona tilanne mullisti kaiken. Keväällä luimuilin itekki, miksi ihmisten piti lähtä etelästä pohjoseen ja nyt oltiin itte samassa tilanteessa. Keskusteltiin, puitiin ja päätettiin, että jäädään tänne ja tehdään omanlainen joulumme. Päätöksen jälkeen on ollut helpompi olla, eipähän tule otettua turhaa riskiä, vaikka tärkeitä ihmisiä jääkin nyt näkemättä. 

Sitä koronarokotetta oota ihan pössinä. Otan sen heti kun saan. Pelottaako maholliset sivuvaikutukset? En nyt sanois, että pelottaa, mutta jännittää tietenki. Kyllä mulle alkaa piisaamaan tämä osaeristys, vaikka kyllä me välillä on Lahteen tutustuttu muutenkin kuin auton ikkunasta tuijotellen, ulkoilmassa kuitenkin. Radiomaston juurelle eksyttiin, kun etsittiin Kirkkopuiston valotaideteoksia. Oltiin ihan pikkusen väärässä paikassa. Löyettiin me lopulta sinne minne pitikin. Niin ja koko ajanhan mää elän lääkkeiden sivuvaikutusten kera.

Ulkoilureittejä ollaan tyttöjen kans löydetty uusia. Ollaan paineltu Salpausselän toista puolta, ainaki vähän 'teresejuuhaukimaisesti' painelin jyrkkää rinnettä ylös. Mun tosin piti pysähtyä haukkomaan henkeä välillä. Ei oo niin heleppoo leikkiä teresee. Tykkään ihan älyttömästi tuosta vihreydestä mitä tuola mettäsä on, ihan röllimettää, mutta kyllä tuo lumi mikä välillä peittää maan tuo oman hyvä fiiliksen, vaikka aika katoavaa se vielä onki.

Ai niin, vahvasti näyttää siltä, että tänä vuonna ei sairaala-/pkl-/lääkärikäyntejä ole ollu niin paljoa, että maksukatto pasahtais rikki. En muista millon näin olis viimeks päässy käymään. Mutta sehän on suorastaan positiivista. Matkakulukatto täyttyy, kunhan saan nuo liput ja laput kirjattua Kelan järjestelmään.

En toivota vielä joulua, koska ajattelin yhden postauksen vielä tehdä ennen aattoa, siispä toivotan vain mukavaa viikon alkua.

ps. Mulla on välillä aivan tajuton munkki noissa FB:n arvonnoissa. Voitin #RajallaPåGränsen Black Friday arvonnassa 200 egen lahjakortin kauppakeskukseen. Koronan takia en nyt pääse sinne, niinpä minulle lähetettiin lahjakortti tänne Lahteen valitsemaani liikkeeseen - kiitos Eija-Sinikalle!

pps. Jostain syystä en saa nyt lisättyä kuvan kuvaa tänne, mutta käyppä kurkkaan FB:ssä 'Sanoisinko sairasta' sivulta, niin siellä niitä on.... ja kohta myös Instassa sanoisinko sairasta-sivulla.









https://sanoisinkosairasta.blogspot.com/…/hyvaa-joulua-i…. Lahesa on kyllä muutamaankin otteeseen tullu lunta ihan kunnola ja ollu pikkupakkastakin, mutta nytkin on plus asteita lähes 6 astetta!
Muuten olen kyllä raivonnut sitten senkin edestä. Emminä muuten, mutta kun hormooni-laastarista loppu oikea vahvuus koko valtakunnassa ja tässä on nyt tovi menty miedommalla laastarilla niin se tuntuu kyllä.
Suurimman raivon on aiheuttanu tämä asunto. Lahti on siis edelleen kiva kaupunki, mutta kyllä meitä höynäytettiin tämän huushollin kans. Tiedettiin toki, että pikkasen riskillä mennään, kun joudutaan näkemättä asunto ottamaan, mutta "valoisa, lapsiystävällinen asunto, lasitetulla parvekkeella' vei voiton ihmettelystä miksi vuokra on edullinen vs. saman talon pienemmät asunnot. Tultiin tulokseen, että isompia asuntoja voi olla vaikea saada vuokralle ja hissitön talo, kolmas kerros, niin ehkä syy siinä. Myös vuokravakuuden puuttuminen oli yksi syy päätyä tähän asuntoon - muuttaminen ei ole mitään halpaa, varsinkaan kun muuttaa lähemmäs 700 km, joten säästetään siinä. Vielä kun vuokranantajan edustaja laittoi s-postia, että halutaanko laminaattilattia muovimaton tilalle, niin oltiin tosi innoissaan. Yhtiön mainostama maalaussetin kustantaminen, vielä mahtavilla väreillä toi hyvät fiilikset. Seiniin saa muutakin väriä kuin maalarinvalkoista. Omatoimiremonttikin on sallittua. Vielä tunnettu firma niin aateltiin, että ei se kauheen pieleen voi mennä. Voi se.
Täydellisen epätäydellinen kuten
SATO
mainostaa uusimmassa TV-mainoksessaan.
Uusittu lattia on tosi kiva ja siististi laitettu. Taloyhtiön sauna ja pesutilat on mahtavat, samoin pesutupa.
Kun tulin asuntoon eka kerran, takana hirvee muuttorumba, pitkä ajomatka ja väsyny muuttaja, niin itkuhan se tuli ja lause 'tää on ihan hirvee läävä' pääsi suusta. Saton mainostama omatoimiremontti tarkoittaa itseasiassa 'korjaa edellisen/edellisten asukkaiden jäljet' ja niitä jälkiä tässä kämpässä riittää.
Saton sivuilta löytyy myös maininta, että tiensä päähän tulleet asiat toki korjataan vuokranantajan toimesta... tiensä päässä ei ole kuitenkaan esim. eteisen seinät jotka ovat useaan kertaan siirretyn hattuhyllyn jälkeen reijitetyt ja seinäpinta revitty. Tiensä päässä ei ole myöskään makuuhuoneen osittain revityt tapetit, betoniseinään porattu aukko... makuuhuoneen toisessa seinässä laskin n. 50 naulan, taulukoukkujen ja nitojan reikää. Mutta hei, omatoimiremontti on sallittua.
Makuuhuoneiden ovet, joissa toisessa on nyrkin jättämä jälki ja toisessa jollain kättä pidemmällä huitaistu reikä ei ole tarpeellista vaihtaa.
Vessan läpiruostuneet (lapsiystävällinen) pesualtaan kiinnikkeet vaihdettiin sentään uusiin siinä vaiheessa kun pesuallasta jouduttiin siirtämään, että saatiin bidee ja että itse hana saatiin kääntymään pois altaasta. Pikkusen siitä piti ensin huomauttaa.
Eihän sillä ole väliä, ettei kaikkia keittiön kaappien hyllyjä ole. Kuka niitä nyt tarvitsisi? Kuka ei nyt keittön tiskipöydän reikää korjaisi teipillä... tai muita epämääräisiä reikiä joita asunnosta löytyy. Kyllähän minäkin käytän jesaria, sähkömiehenteippiä ja nippusiteitä kaikenlaiseen korjaamiseen.
Eihän se lasitettu parvekekaan ole niin tärkeä - onhan meillä kuitenki parveke.
Kyllä se tuo mun Ihmeeni on taas saanu olla se rauhottava osapuoli, joka tarttuu luuriin ja soittaa eri asioiden perään siinä vaiheessa kun minä en kiukultani voi luuria nostaa. 'Hyvä tästä tulee - aihio on hyvä'... onneks on ihiminen vierelä jolla ei oo peukalo keskellä kämmentä, mullahan ei toista peukkua etes oo ja toinen on ihan nurinniskoin, ja on taitoa tehä. Onneks toisela on hermot... lehemän.
Olohuone, pikkumakkari ja keittiö onneksi siistiytyy pelkälä maalila. Valitettavasti Saton maalikartta oli ehtiny vaihtua pastellisävyihin siinä vaiheessa, kun olemme odottaneet vastauksia siihen, että oikeestikko meän pittää alakaa peruskorjaamaan asuntoa. Omaan piikkiin menee se.
On mahtavaa olla siinä iässä, että voi sanoa ääneen, että 'Sillon kun minä....'. Sillon kun minä olin asiakaspalvelussa töissä, niin asiakkaan s-posteihin vastattiin ja jos valtuudet loppui, niin viesti laitettiin seuraavaan portaaseen, sille kenellä niitä valtuuksia oli ja asiakkaalle kerrottiin, että tämä asia on nyt tämän ja tämän ihmisen käsittelyssä. Asiat on näemmä muuttuneet. Ensin kysytään että onhan kaikki hyvin ja kun laittaa listan asioista mitkä ei oo hyvin, niin tilalle tulee täyshiljasuus.
Olen mää miettiny sitä, että oikeestikko olen niin nirso, että mikkään ei kelepaa. En tunnusta! Olen asunu vielä huonommassa kunnossa olevassa talossa, mutta sitä ehti asennoitua taloon, kun oli sen etukäteen nähny. Nyt mää olin vaan asennoitunu valosaan, lasitetulla parvekkeella olevaan kolmioon. Kyllä tää valostuki, kun ensin tuo Ihme pesi ikkunat joiden läpi ei nähny mitään. Onneksi on ollut lauhaa pitkään.
Aiemmissa vuokra-asunnoissa ei oo tarttenu tapella että seinät tarvis siistimistä, kun ne on siistitty automaattisesti ennen asuntoon muuttoa. Siihen olen toki tottunu, että asiat tehhään hyvin, oma isä ja tämä mun Ihme ei huonoa jälkeä käsistään jätä.
Tässä asunnossa ammattiylpeys ja kädenjälki saa ihan uuden merkityksen.
Miksi en sitten isommin ole alkanut riidellä? Onko Saton hiljasuus taktiikka tehny tehtävänsä? Kaks syytä. Mulla ei oo voimia siihen. Toisekseen tämä mun aarre on saanu mut näkemään, että hyvä me tästä kämpästä saadaan, vaikka aikaa ja rahaa se vie enempi mitä olis toivonu. Alue missä asutaan on mieleinen. Etteinen on jo uusittu, keittiö maalattu ja minä ihan ite muuten maalasin sen! En olis uskonu, että niin hyvän jäljen sain aikaseksi, mutta kyllä kroppa huusi näin alkavan joulun kunniaksi hoosiannaa pari päivää maalausrupeaman jälkeen. Ranteet aivan sökönä ja muutenkin oli pieksetty olo, mutta keittiö koki ison muutoksen pelekälä maalila. Ihme urakoi olohuoneen seinän, se jää vähän kesken. Joulun jälkeen jatketaan.
Jaakobin painia piti käydä siitä missä vietämme joulun. Oltas pohjoseen haluttu, mutta tämä villiintyny korona tilanne mullisti kaiken. Keväällä luimuilin itekki, miksi ihmisten piti lähtä etelästä pohjoseen ja nyt oltiin itte samassa tilanteessa. Keskusteltiin, puitiin ja päätettiin, että jäädään tänne ja tehdään omanlainen joulumme. Päätöksen jälkeen on ollut helpompi olla, eipähän tule otettua turhaa riskiä, vaikka tärkeitä ihmisiä jääkin nyt näkemättä.
Sitä koronarokotetta ootan ihan pössinä. Otan sen heti kun saan. Pelottaako maholliset sivuvaikutukset? En nyt sanois, että pelottaa, mutta jännittää tietenki, mutta kyllä mulle alkaa piisaamaan tämä osaeristys, vaikka kyllä me välillä on Lahteen tutustuttu muutenkin kuin auton ikkunasta tuijotellen, mutta ulkoilmassa kuitenkin. Radiomaston juurelle eksyttiin, kun etsittiin Kirkkopuiston valotaideteoksia. Oltiin ihan pikkusen väärässä paikassa. Löyettiin ne lopulta sinne minne pitikin. Niin ja koko ajanhan mää elän lääkkeiden sivuvaikutusten kera.
Ulkoilureittejä ollaan tyttöjen kans löydetty uusia. Ollaan paineltu Salpausselän toista puolta, ainaki vähän 'teresejuuhaukimaisesti' painelin jyrkkää rinnettä ylös. Mun tosin piti pysähtyä haukkomaan henkeä välillä. Ei oo niin heleppo leikkiä teresee. Tykkään ihan älyttömästi tuosta vihreydestä mitä tuola mettäsä on, ihan röllimettää, mutta kyllä tuo lumi mikä välillä peittää maan tuo oman hyvän fiiliksen, vaikka aika katoavaa se vielä onki.
Ai niin, vahvasti näyttää siltä, että tänä vuonna ei sairaala-/pkl-/lääkärikäyntejä ole ollu niin paljoa, että maksukatto pasahtais rikki. En muista millon näin olis viimeks päässy käymään. Mutta sehän on suorastaan positiivista. Matkakulukatto täytyy, kunhan saan nuo liput ja laput kirjattua Kelan järjestelmään.
En toivota vielä joulua, koska ajattelin yhden postauksen vielä tehdä ennen aattoa, siispä toivotan vain mukavaa viikon alkua.
ps. Mulla on välillä aivan tajuton munkki näissä FB:n arvonnoissa. Voitin
Rajalla På Gränsen
Black Friday arvonnassa 200 egen lahjakortin kauppakeskukseen. Koronan takia en nyt pääse sinne, niinpä minulle lähetettiin lahjakortti tänne Lahteen valitsemaani liikkeeseen - kiitos Eija-Sinikalle!