torstai 28. tammikuuta 2021

Uusi vuosi - vanhat kujeet

Lahti, Salpausselän MM-kisat 2001. Olen siellä firman mukana, asiakkaiden kanssa. Kylmyys, päivän kilpailuiden jännittäminen ja jatkuva skarppina oleminen aiheutti olotilan jota en ollut koskaan aiemmin kokenut. Odoteltiin kisajunaa saapuvaksi asemalle, kun yhtä-äkkiä huono olo vie kyyryyn ja kova rytmihäiriökohtaus iskee päälle. Lähdinkö ensiapuun? Höpö-höpö, junalla Helsinkiin ja sitten kotiin. Puoli vuotta myöhemmin keuhkot romahtivat PAHin takia. Se helmikuinen kohtaus oli ennakkovaroitus tulevasta.

Salpausselän maailmancup vuosimallia 2021. Katson kisoja n. neljän km päästä, ihan omassa kotona. On vaikea tajuta, että siellä ne kilpailut on ihan naapurissa. Jännitän kisoja edelleen ihan älyttömästi ja rytmihäiriö uhkaa puskea päälle. Nyt onneksi osaan siihen jo varautua ja hengittämällä kunnolla ja pysymällä vähän liikkeessä se menee ohi. Silittäminen on oikein oiva tapa hillitä ylijännityksen puolelle menemistä. Ensi vuonna toivottavasti seuraan kisoja paikan päällä.

Tammikuu vie viimesiään ja vuosi on lähtenyt käyntiin hyvin perinteisesti vaikka Lahti edelleen on uusi kaupunki minulle. Perinteinen vuoden alotus tarkottaa tietenkin sitä, että lääkekatto meni palasiksi 4.1.2021. Maksaessani tuota vuosiomavastuuta, joka vuonna 2021 on 579,78 ajattelin jälleen kerran, että meidän sosiaaliturva on niin hyvä. Se näkyy myös tuosta maksukuitista, koska seuraavalle lääkkeelle ei jäänyt enää maksettavaa kuin tuo 2,50. Loppuvuoden korvattavat lääkkeet maksavat minulle siis tuon 2,50 euroa. Älkää kysykö miksi minulta on peritty tuossa 580,62, kun en sitä tiedä, enkä jaksa sitä selvittää.

Alleviivaus kohtaan korvattavat. Kaikki minulle kirjoitetut reseptilääkkeet eivät ole korvattavia. Kuten tuosta toisesta kuitista huomaat, olen käynyt apteekissa 27.1.2021 ja laskun loppusumma on yli 80 euroa. Tuota suuhuuhdetta lukuunottamatta kaikki ostetut lääkkeet ovat siis minulle kirjoitettuja reseptilääkkeitä. Onneksi olen -nykyään- elämässäni siinä tilanteessa, että eläkkeeni lisäksi saan kokemustoimija- ja simulaatiokeikoista palkkioita joita laitan syrjään, jotta voin maksaa ensinnäkin lääkkeistä vuosiomavastuun ja voin myös hakea nuo ei korvattavat lääkkeet apteekista. Näillä palkkioilla rahoitan myös sairauksieni takia minulle tulevat vuosittaiset pkl- ja mahdolliset osastomaksut.

Tilanteeni ei ole aina ollut näin ruusuinen. Olen joutunut hakemaan mm. maksusitoumuksia tuon lääkemaksukaton ylittävän lääkkeen osalta, ja kyllä puhutaan siis vasta yhdestä käyttämästäni lääkkestä. Olen jättänyt hakematta juuri noita reseptilääkkeitä joita ei korvata koska ei ole ollut rahaa niihin ja vanhemmiltakaan ei kehtaa loputtomiin pummata. Nyt kun elän avoliitossa, niin mieheni tulot katsottaisiin ensin, ennenkuin minulle edes maksusitoumusta kirjoitettaisiin. Eli kun kaksi aikuista pakkaa kamansa yhteen, niin yhtä-äkkiä toisen osapuolen pitäisi olla valmis kustantamaan minun sairauksieni kustannukset. En ymmärtänyt tätä asiaa 20 vuotta sitten, en ymmärrä sitä edelleenkään. Eiköhän tänä päivänä olisi jo aika uskoa, että aikuisilla ihmisillä on omat tulot, joista osa menee yhteisiin kuluihin ns. talouskuluihin. Mielestäni toisen sairaus ei kuulu siihen pottiin.

Olisi myös aika muuttaa tuota reseptilääkkeitä koskeva korvattavuus. Mielestäni kaikki lääkkeet joita lääkärit ihmisille reseptillä määräävät pitäisi korvata. Tällöin ei kenties tulisi tilanteita, että ihmiset jättävät hakematta heille määrättyjä lääkkeitä sen takia, että ei ole varaa niitä hakea. On se hirviän iso summa laittaa kuukausittain lähemmäs 100 euroa lääkkeiisiin, jotka on reseptillä määrätty, mutta eivät ole korvattavia.

Entäpä sitten ne lääkkeet, jotka eivät ylitä omavastuuosuutta yhdellä ostolla, mutta ovat kuitenkin kalliita? Esim. biologisissa lääkkeissä, joita käytetään mm. reuman hoitoon, tilannehan on se, että sinulla pitää olla vuodessa esim. 2 x 500,- jotta saat lääkkeesi ja jotta lääkekatto menee yli. Se on aika hirviä summa sekin. Jos sulla ei sitä rahaa ole, niin sitten kurkitaan kumppanin tulot ja jos kumppani ei tienaa tarpeeksi saat maksusitoumuksen. Nykyteknologialla ei pitäisi olla mahotonta, että vuosiomavastuun maksu voitaisiin jaksottaa kuukausiin, jolloin kumppanin lompakko jäisi rauhaan eikä maksusitoumustakaan tarvisi välttämättä hakea.  

Labrakäyntejä, antibioottikuuri, lääkärikäynti ja lisää lääkäriaikoja - siis ihan perussettiä mahtuu meikäläisen tammikuuhun 2021. Isommassa mittakaavassa, Lahteen avattiin uusi FimLabin laboratorio, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä muuttui Harjun terveydeksi eli Yhtymän ja Mehiläisen omistama Harjun terveys alkoi vuoden alussa tuottamaan sote-keskuspalvelut Lahdessa. Mehiläinen on minulle tuttu jo Kemistä, Mehiläinen Länsi-Pohjasta. Olin tyytyväinen Kemin palveluihin niiltä osin, mitä minua siellä hoidettiin, enkä voi moittia toimintaa täälläkään. Tosin olin aivan tyytyväinen yhtymänkin toimintoihin. Olen saanut tosi hyvää palvelua täällä ihan puhelimitsekin ja moni asia on ratkennut aivan soittamalla ennen vuodenvaihdetta ja vuodenvaihteen jälkeenkin.

Ihmettelin tuossa päivänä eräänä kun huomasin Omakannassa sisätautien lausunnon - ihmetellen menin lukemaan sen ja olin siltä istumalta valmis siirtämään reumahoitoni tänne Lahteen. Olen siis jonossa HUS reumalle, HUSsiin oli myös mennyt lähete endokrinologian polille, joka ei kuitenkaan ottanut lähetettä hoitaakseen, vaan käänsi sen tänne Lahteen reumalle. Eivät siis endolla huomanneet, että minulla on lähete reumalle myös HUSiin. Tämä Lahden reumalääkäri oli selvittänyt sitten asiaa perinpohjin, tietenkin ihmeissään, että mikä juttu tämä on, kun reumalla ei ole edes tämmöistä potilasta kirjoilla. Tämä ihana lääkäri oli tilannut paperini OYSsista ja paneutunut asiaan kunnolla. Lausunto oli vielä kirjoitettu niin lempeästi, saatteella: "paperia tuli melkoinen nivaska, arkistoidaan ne jos mahdollisesti potilas jossain vaiheessa siirtyy hoitoon Lahteen". Suositteli minua ottamaan myös yhteyttä Lahden reumahoitajaan. Uskomattoman ihanaa toimintaa ja kuten sanoin olin melkein valmis siltä istumalta siirtämään hoitoni MCTD:n osalta tänne Lahteen. Luin myös, että täällä Lahdessa on entisen Heinolan reumasairaalan lääkäreitä eli ammattitaitoa on. Odotan nyt kuitenkin, mitä tapahtuu kesäkuussa HUSin reumalla. 

Kävin myös ensimmäistä kertaa Päijät-Hämeen keskussairaalassa (PHHYKY) lääkärin vastaanotolla.

Ihanan lääkärin ja hoitajan kohtasin. Pyörin sairaalan aulassa ihan pihalla ja mietin siinä itsekseni ja laskeskelin myös, että monesko sairaala tämä on jossa pyörin ihan pihalla. Aika mones. Äkkiä ne käytävät tulevat tutuiksi - paitsi OYSin käytävät, siellä eksytin itteni 8 hoitovuojen aikana aika monta kertaa oikoreittejä kulkiessani. 

Ootan helemikuuta. Luin että täälä Lahen seuvula koronarokotteet alettas antaan riskiryhymäläisile helmikuusa. Tuntuu, että ei ennää millään jaksais oottaa - vieteri on viritetty siihen, että saan nuo kaksi pistosta. Toki maski naamala pittää edelleen kulukee, mutta ehkä tämä ihimisen kohtaamisen peleko häviää rokotteen myötä.

                                        - sanoisinko sairasta -

Ps. Keveämpää jutustelua Facebook: Sanoisinko sairasta

1 kommentti:

  1. Minulla ei itselläni ole reseptilääkkeitä käytössä, mutta äidilläni myös menee jonkinlainen biologinen lääke. Hänellä se on auttanut psoriin. Mietin, saisikohan senkin apteekkituotteiden tilauksen ohella kotiin saakka? Täytyykin selvittää. https://www.tapiolanapteekki.fi/

    VastaaPoista