Veemäinen koppelo

Tulenlieskat taustalla. Ase tanassa. Aurinkolasit silmillä. Valmiina kajauttamaan 'Hasta La Vista Baby!' Arska Schwarzenegger ja Terminaattori osa jotain? Eiku se olen minä kaupassa. Hikeä valuen, ostoskori tanassa, rillit vinossa - räjähdysalttiina.

Yöhikoilut, päivähikoilut, jäätävät eiku kuumottavat mielialan vaihtelut räjähdysherkästä itkupilliin ja tummiin vesiin ja siinä jossain välissä, hetken verran,  hersyvän hyväntuulinen nainen. Meni aikaa, että tajusin kyseessä olevan jotakin muuta kuin anafylaktisen reaktion jälkitila, hikoilun suhteen nimittäin. (Blogiteksti Yllätyskyykky) Miksi mää semmosta ajattelin olleen? Mun mielestä se hikoilu jäi jotenkin päälle sen shokin jälkeen. Tämä hikoilu olikin sitten jotakin ihan muuta. Mutta että niin älyttömän paljon aikasemmin kuin 50 vuotiaana, määhän olin vasta 45 vuotias kun oireet alkoi.

Mulla ei hikoilu sitten mitään yöhikoilua ollut vaan se perkeleen humahdus tuli ns. yötäpäivää. Kuvailisin sitä tuntemuksena lähinnä saunan jälkihikeen. Ehdit tajuta, että kuuma aalto tulee ja sitten se onkin päällä. Hiki valuu norona. Erona on se, että tämä tulee noin älyttömän monta kertaa vuorokaudessa. Kylmänherkkä ihminen seisoo pakkasella parvekkeella, t-paita päällä. Ymmärrän sitä naista, joka sanoi nukkuvansa ikkuna auki kesät talvet.

Laboratoriotuloshan kertoi sitten totuuden jota vastaan ei auttanut kammeta. Vaihdevuodet. Toisaalta olin älyttömän kiitollinen niistä, eihän mun koskaan pitäny vaihevuosia kohdata. Useammalta lääkäriltä kyselin varovasti, että onko mulla mahollisuuksia hormonikorvaushoitoon? Vastaus oli aina yksiselitteinen 'ei ole'.

Viime vuonna maaginen 50-vuotta tuli täyteen. Vuoden alkupuolella viitteitä viidestäkympistä alkoi tulla. Röntgenhoitaja kysyi raskauden mahdollisuutta sanoen 'Tämä on nyt sitten viimeisiä kertoja kun tätä kysytään'. Minä ihan H. Moilasena, että 'Häh - miksi näin?' 'Se on tuo 50 vuotta rajana sille, että tätä kysytään.' Tuli ilmoitukset että pitäisi käydä mammografiassa eli rintasyöpä sekä kohdunkaulan syövän seulonnoissa. Aatelkaapa kuinka mahtavasti Suomessa on nämä asiat järjestetty. Ilmotus kotiin, saattoi olla jopa niin, että aikakin oli jo varattu valmiiksi. Minun piti vain mennä paikalle. Kustannus mulle 0 euroa.

Isoimpana järkytyksenä minulle tuli rajut mielialanvaihtelut. Rajut. Todella rajut. Ei ole yhtään liioiteltua sanoa, että on ollut tilanteita, joissa olen ollut valmis karsimaan päälle esim. juurikin kaupassa. Suuta ei kykene enää pitämään kiinni, vaan konekiväärin tulitus lähtee vaikka kuinka yrittäisi purra hammasta. Siihen kun lisätään vielä nälkä, verensokerin lasku ja huonosti nukuttu yö, niin HUH-HUH! Jäätävä raivo, kun joku selittää lehdessä, että 'otan vaihdevuodet henkisen kasvun kannalta'. 'Minä saatana sulle henkisen kasvun näytän!' 

Näin silmieni edessä kuinka joskus kauan aikaa sitten puisteli päätään, kun näki elämään kyllästyneitä, katkeroituneita ja säksättäviä keski-ikäisiä naisia ja ajatteli, että minusta ei ikinä tule tuollaista. Yhtä-äkkiä se olen minä. Kamala akka.

Syvä mustuus johon joutuu tahtomattaan, hämmennys kun tajuaa, että olotila alkaa muistuttaa masennuksen oireita. Minä, jokseenkin itsevarma, itseni tuntenut elämäniloinen nainen kadotan itseni. En tunne enää tätä ihmistä.

Jotenkin tämän hirveyden kanssa olisi saattanut elää jos olisin jatkanut matkaani edelleen yksin. Olisin vain linnoittautunut kotiin, en olisi vastannut puhelimeen kun huonot päivät iskivät päälle ja olisin ollut muiden silmissä se kamala keski-ikäinen akka, veemäinen koppelo. Vierelle tuli kuitenkin ihminen, joka välittää ja rakastaa ja minä tyttö se vaan kiukuttelen. Täyteen raivoon sadasosasekunnissa.

Keuhkolääkärini kuuntelee selvitystäni vaihdevuosioireista ja toteaa, että oireeni ovat niin invalidisoivat ja minun riski tulpalle on niin vähäinen, että hän laittaa lähetteen gynekologille hormoni- eli estrogeenilaastaria varten. Kannattaa keskustella vaihdevuosista jo keski-iän ylittäneen naislääkärin kanssa näin pikkuvinkkinä sanon. Gynekologi olikin sitten ihan eri mieltä - oireeni, varsinkaan nämä masennus-sellaiset eivät kuulosta hänestä vaihevuosioireilta ja tulppariskistäkin hän oli erimieltä. Minun kyynelkavat avautuivat. Voimalla. Siitä ulinasta ei meinannut tulla loppua ja gynekologi soittikin silloiselle keuhkolääkärilleni ja keskusteltuaan aiheesta hormonilaastarille heltisi lupa. 

Onni ja autuus. 

Kaksi viikkoa ja minä aloin olla entiselläni, kiukunpuuskat hellittivät otettaan - toki vähän ärhäkkyyttä pitää ihmisellä olla, maailmassa oli taas värejä ja alkoi ihan naurattaa. 'Hei, määhän tunnen tän tyypin.' Iloa kesti yhden laatikollisen, hormonilaastareita, verran. Minun annoskoko oli tukusta loppu ja uusi erä tulee joskus viikkojen päästä. Soitto lääkäriin, ja uusi resepti pienemmällä annoskoolla. Rääkki on taas edessä, sillä pienempi annos estrogeeniä ei riitä. Laatikollisen laastareita kuitenkin tällä pienemmällä annoksella käytin ja hirviö oli taas paikalla. Minulla sattui olemaan väliaikatsekkaus gynelle ja koska pienempikin annoskoko loppui tukusta heltisi resepti, tähän asti isoimmalle annokselle. Mää sanon, että kyllä on ollu kiukkusia naisia liikenteessä, sillä puuttuvia annoskokoja tuli vasta kuukausien jälkeen. Olin taas vähän herkemmällä tuulella käydessäni tuolloin gynellä ja tämäkään lääkäri ei jotenkin uskonut tämän  masennusoireen kuuluvan vaihdevuosioireisiin vaan oli sitä mieltä, että minun pitäisi hakea muunlaista apua. Höpö-höpö, minä tarvin oikea-annoksisen laastarin vattanahkaani. Piste.

Gynekologi sanoi, kysyessäni arvioita vaihdevuosien kestosta, että ei voi oikein antaa sellaista, mutta koska ovat alkaneet niin aikaisten, voi olla että kestää vielä .... JIPPIKAYJEI!

Nyt olen tilanteessa, että arvon kahden annoskoon välillä kumpi toimii paremmin. Kestänkö elämää pienemmällä, alunperin aloitetulla, annoksella vai tarvinko sen isomman annoksen? Oireet ovat kuitenkin helpottaneet, olo on siedettävä, kestän itseäni ja muita noin suurimman osan aikaa ja kuumat aallotkin ovat vain häive entisestä. Hormonihumalassa helpottaa.