Vuosi 2018 oli varsin tunnerikas, suorastaan tunteiden ilotulitusta. Hiipivät hikikohtaukset toivat mukanaan myös tunneskaalojen nousun ja laskun potenssiin kymmenen. Muutama vuosi sitten vielä hyvinkin seesteinen nainen on muuttunut helposti itkeväksi, sadasosasekunnissa täyteen raivoon nousevaksi, ja välillä syvissä, mustissa vesissä uivaksi hormonihirviöksi. Kärsivällisyyttä, jos sitä nyt ei ollut ennenkään, ei ole jäljellä enää minkään vertaa. Äkänen pikkunen akka. Mutta ei hätää, google tietää kertoa, että maksimissaan tämä vaihe kestää vain n. 20 vuotta. Mielenkiintoisia aikoja odotettavissa. Jos elät keski-ikäiseksi itket ja hikoilet.
Vuosi oli melkoinen pienoiselämä. Alkuvuoden, minulle normaalia suuremmat fyysiset ongelmat pakkorauhoittivat tekemiseni. Ne selätettyäni ja voimien palauduttua, kesä kääntyikin olemaan täynnä naurua ja elämän iloa, valmistellen varsin haastavaan syksyyn.
Olen kohdannut ja päästänyt irti, luopunut, muuttanut mieltäni, surrut, itkenyt, nauranut, ollut liian kovaääninen ja tanssinut keuhkot vinkuen. Olen antanut anteeksi, ja pyytänyt anteeksi. Kohtaamani ihmiset ovat jokainen jättäneet jonkinlaisen jäljen, ja yritän ottaa opikseni. Kauheeta oppimista tämä elämä. Syksyn paahdoin keikkaillen, ja noihin pitkiin siirtymiin paikasta A, paikkaan B mahtui ajatus jos toinenkin.
Muutin mieltäni. Päätin joitakin vuosia sitten, että en halua vierelleni ketään kulkemaan. Liian hankalaa. Itsekseen oleminen taas ei ole koskaan ollut minulle erityisen hankalaa, joten ajattelin kulkevani yksikseni lopputaipaleeni. Muutin mieltäni. Siispä reippaasti tulta päin. Että sydän pitäisi taas laittaa peliin. Pelottavinta ikinä. Aika näyttää mitä tuleman pitää.
Kohtasin katkeruuteni. Aikoinaan terveyden pettämisen myötä työpaikan menetys, ja taloudellinen katastrofi. Minuuden täydellinen hajoaminen. Kohtaan 14 vuotta myöhemmin entiset työkaverini. Tuttuja kasvoja, lämpimiä halauksia ja naurun remakka. Kaikki katkeruus valui pois. Miksi minä olisin katkera siitä, että sain näiden mainioiden ihmisten kanssa tehdä töitä ja nauraa? Monen tie vienyt uusille urille, mutta ehkä me sittenkin olimme hetken 'yhtä suurta perhettä'. Minä mukaan lukien.
Päästänyt häpeästä irti. Tehokkain tapa päästä häpeästä irti, on sen julkistaminen valtakunnan mediassa. Raskasta kaivella, vapauttavaa, kun ei tarvi enää salata. Päästänyt irti myös joistakin ihmisistä, hyvää matkaa heille.
Hetkittäin luulen päästäväni suustani jopa ihan viisaita, ja tovin luulen ymmärtäväni jotain. Viisautta, sitä elämän sellaista, kuten 'jos ei vanhene on kuollut'. Seuraavassa hetkessä joutuu toteamaan, että höpönlöpö, aivan pentu edelleen.
'Sinä olet liekkisi löytänyt', sanoi ystäväni, kun puhuimme kokemustoimijuudesta: rehellisyyttä, vastuuta, itsensä likoon laittamista ja intohimoa. Sama pätee kait rakkaudessa. Mutta kyllä se välillä korventaa. Menen parvekkeelle.
Kiitos teille kohtaamani ihmiset menneestä vuodesta, ja opeista.
Avoimin silmin uuteen vuoteen 2019.
Don't stop believing!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti