Tyty

"Tyty ei ollut ehtinyt vielä oireilla vakavasta sairaudesta. Oli kuitenkin armeliasta päätyä eutanasiaan ennen kärsimysten alkamista. Turvallista kotimatkaa Sinulle Eeva-Liisa ja lohdutusta murheeseen. Kiitos kun Tyty sai nukahtaa ikiuneen ennen kipuja ja kärsimystä. 31.12.2014 EL Anne"

Tyty tuli kun elin raskaita aikoja elämässäni. Aktiivisina jyllänneet sairaudet olivat riepotelleet minua. Turpa oli kyntänyt maata ja verisin polvin konttasin eteenpäin suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle ja yhtä-äkkiä minulla ei ollut mitään muuta kuin aikaa. Seinät alkoivat kaatuilla päälle. Periaatteessahan Tytyn ottamisessa ei ollut mitään järkeä ja siitä sain kyllä kuullakin kommentin jos toisenkin. Uhkaavin tilanne elämäni osalta oli voitettu uuden keuhkolääkkeen ansiosta, mutta edelleenkään niitä elinvuosia ei kukaan uskaltanut alkaa arvailemaan. Minulla oli pakottava tarve saada koira. Tiesin tarvitsevani syyn nousta aamuisin ylös.

Olin saanut päähäni, että koiran on oltava griffon. Riepottelusta huolimatta jääräpäisyyttä niin paljon jäljellä, että griffonhan meille tuli. Kun menimme katsomaan pentuja, olimme kerrankin silloisen avopuolisoni kanssa samaa mieltä: "Tuo isopäinen tulee meille." Griffon bruxellois. Tyty. Kun haimme Tytyn kotiin tinkasimme siitä kuka saa kantaa Tytyn kotiin.

Olimme päättäneet, että Tyty ei nuku sängyssä. Se päätös piti noin viisi minuuttia. Tyty ei ollut kainalossa nukkuja vaan se otti paikkansa jalkopäässä. Lähes koko elämänsä se nukkui yönsä siellä. Me tehtiin aluksi ihan pieniä lenkkejä. Olin niin huonossa fyysisessä kunnossa etten olisi pitkiin lenkkeihin pystynytkään. Onneksi pienen pennun kanssa ei ole tarkoituskaan urheilla. Pikkuhiljaa kierrokset pitenivät, ja muutaman kerran tuli käveltyä niinkin pitkälle, että en tiennyt miten jaksan takaisin. Jaksoin kuitenkin. Hissukseen tultiin. Sitten nukuttiin. Ollessani äärikovissa kivuissa sormeni kuolioitumisen aikoihin, ja kovat särkylääkkeet huumasivat pääni. Nukuin huumattuna, ja kun heräsin Tytyn naama oli ihan kiinni naamassani. Tarkkailikohan se hengitttämistäni?

Sanoin Tytyn kasvattajalle -Helkylle- että Tytystä ei sitten mitään näyttelykoiraa tule, sellanen kotikoira vaan. Sen kotikoiran kans me ravattiin näyttelyissä ulkomaita myöten. Vallan komean tittelisaldon se kotikoiraksi matkoilta keräsi. Viimeisessä näyttelyssään heinäkuussa 2014 tuomari nauroi ja kommentoi, että tämä koira ei kyllä ikäänsä tajua. Käyttäytyy pentumaisesti. Tyty olikin aivan vallaton tuona päivänä.

Agility oli yksi meidän harrastuksista, vaikkei mulla keuhkoja ollutkaan millä juosta. Juoksin hitaasti. Tyty asetteli vauhtinsa minun askeliin. Kerran mulle yksi rouva sanoikin: "Anteeksi, älä tykkää huonoa, mutta te olette aivan samannäköiset tuon koirasi kanssa. Te kävelettekin samalla tavalla." Miten sellaisesta huonoa olisi voinut tykätä?

Tytyn myötä elämääni tulivat myös uudet ihmiset. Joutuessani pois työelämästä, menetin myös luontevan kontaktin ihmisiin. Työkaverit. Tytyn mukana ajauduin koiramaailmaan ja kohtasin koiraihmiset. Olin muutaman vuoden hyvinkin aktiivinen koirayhdistystoiminnassa. Seinät eivät päässeetkään kaatumaan päälleni, vaan avartuivat ihan uuteen maailmaan.

Tyty oli äärettömän helppo kouluttaa. Minun mahtavista kouluttajantaidoistani ei ollut kyse, Tyty oli vain viisas... niin ja äärimmäisen perso makupaloille. Pidin Tytyä flexissäkin ihan vain lain vuoksi, ei se olisi sitä tarvinnut. Jääräpäinenkin se osasi olla - sillain sopivasti. Jos täynnä oleva pyykkikori oli sen mielestä hyvä paikka lepäillä niin sittenhän se oli.

Osa ihmisitä luuli, että Tyty on arka, kun se ei tullut tervehtimään. En raaskinut sanoa, että sitä ei vain kiinnosta. Jos Tytyä ei kiinnostanut se myös näytti sen kääntämällä selkänsä puhuttelijalle. Minun lisäkseni Tytyllä oli muutamia ihmisiä keitä se rakasti yli kaiken ja oli irrota nahoistaan ollessaan niin iloinen tavatessaan heitä.

Joskus komensit minua, varsinkin jos olit joutunut jäämään kotiin. Tullessani takaisin ulvahtelit

mahanpohjasta asti. 'Jätit minut kotiin.' Tai jos jouduit hoitoon toviksi, ja tulin sinua hakemaan et ollut näkeväsi minua. Pikkuisen piti maanitella, ja mielenosoitus loppui aika lyhyeen koska et enää voinut hillitä iloa nähdessäsi minut.

Tyty toi mukanaan kaipaamani tarkoituksen. Pieni, joka oli riippuvainen minusta. Minä olin vastuussa sinusta. Minun piti pysyä elossa ja kunnossa jotta voin huolehtia sinusta elämäsi ajan. Sen tein. Tosiasiassa minä tarvitsin Sinut. Elämäni Valo.

Viimeiset vuotesi täällä Kemissä olit jotenkin tosi onnellinen koira. Vaistosit kai minusta, että minulla on helpompi olla. Tykkäsit ihan hirveästi kuljeskella makeavesialtaalla. Mennessäsi edellä käännyit aina katsomaan taaksesi ja melkein sanoit 'Tuu jo!', nauroit ja otit pari hyppypomppua. Uimisesta et tykännyt, kahlailit kyllä vedessä, mutta et mielellään uinut. Tulit hakemaan mua iltaisin nukkumaan, kevyesti tönäisit parralla sääreen ja jos se ei riittänyt otit tassun kaveriksi. Annoin luvan mennä edellä, ja jos mua ei vieläkään kuulunut, tulit ovensuuhun kurkkimaan, josko nyt kuitenkin kohta tulisit?

Sun viimeisenä syksynä tiesin kai, että meidän aika alkaa olla ohi. Tulit syliin siliteltäväksi. Lötkötit selällään mun sylissä ja silittelin sua masusta. Kuiskuttelin sulle korvaan: "Tiedäthän, että saat mennä kun sun aika on." Se aika tuli vaan niin pian. Aivan liian pian.

Lääkäri tutkii sut ennen rauhoitusta. Tarkistetaan hampaat ja tutkitaan miksi henki haisee. Joskushan henki haisee kasvaimen takia, mutta en usko, että nyt on kyseessä kasvain, koska koira on näin valtavan pirteä. Mutta tutkitaan ja selvitetään mikä on. Mene kaupungille, soitellaan kun voit tulla hakemaan Tytyn puhelee lääkäri. Tyty saa rauhottavan piikin, ja odottelet mun sylissä kunnes se alkaa vaikuttaa. Kun hoitaja tulee hakemaan sut, en olis halunnu päästää sua käsistäni. Lähden kaupungille. Puhelin soi aivan liian pian. En halunnut vastata puhelimeen.

Lääkäri kertoo faktat. Ei kai vielä? Eihän?

Päätös on tehtävä. Minun pieni uskollinen ystävä on niin sairas. Olin luvannut sulle, että kipuja sun ei tarvi kestää. Että minä päästän sinusta irti kun on sen aika. Että väkisin en sinua hengissä pidä. On uudenvuodenaatto. Muutaman tunnin kuluttua alkaisi ilotulitteiden räiske. Ei, sinun pienen ei tarvitse pelätä enää yhtään uutta vuotta.

Pitkät 100 km ajaa pimeässä kotiin. Yksin. Ilman Sua. Edellä ajavan auton takavalot viitoitti tietä, ystävän ääni puhelimessa piti järjissään. Kotiin on pakko päästä, siellä odottaa neljä ulkoilutettavaa ennen kuin räiske alkaa.

Olin kuullut puhuttavan koirasta josta tulee "se" koira. Tyty meni nahkani alle. Se vaan oli enemmän. Olit niin monessa mukana mun vierellä. Uskollisesti. Viimeisenä opetit, että luopuessaan jostain ei aina tarvi korvaavaa tilalle. Eihän Sinua mikään korvaisikaan. Jokaisen kyyneleen arvoinen.

Raskain suru on hellittänyt pikkuhiljaa otettaan. Pystyn käsittelemään ja ottamaan vastaan muistoja, joskus naureskellen, toisinaan itkien. Toki tiesin, että vuodenvaihteessa tulen olemaan kamalan surullinen ja olen hyökyaallon riepoteltavana. Ei se haittaa.

Mun paras ystävä on ollut pois kaksi vuotta. 731 päivää. Olit vierellä lähes 11 vuotta. Yli 4500 päivää.

Kiitos rakas pikkuinen että olit.

CIB NORDIC & FI & SE & NO & EE CH W-06 NO W-10

Nöpönenän Rumba - Tyty

18.3.2004 - 31.12.2014

Hyvää Joulua I

Meillä oli lapsuudenkodissa paimentolaismatto - sellainen valkoinen karvalankamatto. Pakkasella matto heitettiin kartanolle ja peitettiin kuivalla pakkaslumella, ja ei muuta kuin tallustelemaan maton päälle. Maton kummatkin puolet käsiteltiin samalla tavalla. Petivaatteet saivat myös pakkaskäsittelyn. Sitä raikkautta mikä oli kotona tämän operaation jälkeen.

Olen ollut tosi uupunut viimeaikoina, ja alkava flunssakin on vienyt voimia. Olin antanut jo itselleni luvan jättää joulusiivouksen väliin. Harmittelin, etten saanut aikaiseksi tilata siivoojaa käymään. Olen jo muutaman vuoden miettinyt siivoojan ottamista kotiini, mattojen ulkoiluttaminen ja lattioiden luutuaminen kerran kuukaudessa helpottaisi elämääni isosti.

Meillä on ollut täällä Kemissä aivan mahtavat pakkaskelit muutaman viikon ajan. Jossain mielensyrjässä nakottanut tietous kuinka raikas kodista tulisi jos ne matot käyttäisi ulkona. Sitten se hulluus iski. Ennen kuin tajusinkaan olin jo raahaamassa mattoja ulos. Raivotar ilmestyi paikalle. Salpautuvin keuhkoin ja armoa huutavin rantein rökitin mattoja. Armotta pöllytin matot lumessa, steppailin niiden päällä ja lopulta annoin mattopiiskan viuhua. Siitä on kuulkaa leikki kaukana, kun Raivotar pääsee vauhtiin. Matot joutuivat vielä parvekkeelle muutamaksi yöksi ja saivat seurakseen sohvatyynyt, petivaatteet jne.

Raivotar raivosi kolme päivää - itäsiivestä länsisiipeen. Tosiasiassahan neliöitähän ei ole kuin 54, mutta vajaakuntoisen tehot tehdä eivät vastaa terveen ihmisen tehoja. Kodissa on kuitenkin siivotun näköistä ja puhtaan tuoksuista. Raivottaren tilalle on tullut pilkkuviilari, joka kulkee suurennuslasin kanssa koirien perässä, ja älähtää tuskasta, jos yksikin irtonainen koirankarva leijailee vastaan. Koirat katsovat kuin mielipuolta, ei saa hillua sohvalla eikä koristetyynyjä saa käytää makuualustana - kaikki kiva on kielletty.

Yllättäen tehtaanpiipun sauhut alkoivat osoittaa aivan huonoa tuulen suuntaa. Etelätuuli toi mukanaan ällölössöt kelit eli kovin vetiseksi meni. Märkälössölauha ei ole paras kombinaatio kun pitää ulkoiluttaa neljää koiraa. Ne kantavat sisään oman osuutensa märkää ja hiekkaa juuri siivottuun huusholliin. Ei hätää ei tätä hulluutta montaa päivää enää kestä. Hyvä kuitenkin jos sen verran, että aattona olisi edelleen siistiä. Aattohan on jo huomenna.

Kuulun siihen joukkoon, joka tuskailee joka vuosi ensimmäisiä jouluhömpötyksiä kaupoissa, minulle riittäisi ihan hyvin jos show alkaisi vasta joulukuussa. Raivotar oli, tuli ja meni, ja jotenkin aivan huomaamatta joulumieli on vallannut mielen. On lämmin ja hyvä tunnelma.

Tämä vuosi on tuonut uusia ja kiinnostavia ihmisiä ja asioita elämääni, ja uteliaana odotan jo uutta vuotta. Sitä ennen rauhoitun kuitenkin joulun viettoon, ja unohdan hetkeksi esim. uuden lääkesäännöstelyn ja sen aiheuttaman mielenmyllerryksen. Siihen otan kantaa ensi vuonna, kun haen ensimmäisen satsin kallista lääkettä... kuukaudeksi. Ensi vuonna taivun siihen, että siivoja tulee kotiini.

Toivotan teille kaikille rauhallista ja kivutonta Joulua ja paljon pieniä onnnenpipanoita ja edelleen kivuttomuutta ja terveyttä vuoteen 2017.

Ongelmana olettamus

"Pärjäätkö nyt varmasti?" kysyi hoitaja kun minut päästettiin PAH-diagnoosin jälkeen sairaalasta kotiin. Vastasin pärjään, vaikken oikeasti olisi pärjännyt yhtään. Onneksi siskoni oli vierellä.

Fyysinen terveys voi romahtaa. Mieli voi romahtaa. Talous voi romahtaa. Yleensä nämä kulkevat käsi kädessä - joskus kaikki kolme yhdessä.

Omat tosi raskaat vuoteni liittyivät aikaan jolloin keuhkoni -todellakin- romahtivat, lihastulehdus rökitti fysiikkaani, sormia alettiin amputoida, lensin työelämästä kuin leppäkeihäs ja yritin vielä epätoivoisesti pyristellä sinne takaisin, talous kaatui ja menipä parisuhdekin siinä sivussa. Rankimpina aikoina olin niin huonossa kunnossa, että matka makuuhuoneesta olohuoneeseen oli päivän vaativin ja samalla ainoa rupeama. Fyysisesti niin loppu, että henkistä jaksamista ei edes kyennyt pohtimaan.

Vammaispalvelujen käsikirjaa, sosiaaliturvaoppaita ja -sivustoja. Tietoa löytyy. Ongelmana olettamus että sairas jaksaa itse sen tiedon jostakin kaivaa. Ongelmana olettamus, että potilas saa suunsa auki ja osaa kysyä oikeat kysymykset, oikeaan aikaan, oikeassa paikassa.

Olen ollut varsin kiltti potilas. Joskus kirjoittanut listan, mistä pitää puhua. Toisinaan lääkäri on ollut niin ylimielinen tai kiireinen, että listaa ei ole edes tohtinut ottaa esille. Toisinaan listalta saanut yhden asian kakaistua ulos, ja jos lääkäri on sen asian eteen jotain tehnyt, niin kiitollisuus on sitä luokkaa, että eipä tässä nyt viitsi tämän enempiä sitten kyselläkään. Tänäpäivänä tilanne on onneksi jo toinen. Siis sen suhteen saanko listaltani kaiken sanottua. Saan.

"Valtiotieteiden lisensiaatti Päivi Rissanen kritisoi väitöskirjassaan pirstaleista sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmää jossa kukaan ei kanna kokonaisvastuuta luukulta toiselle palloteltavasta asiakkaasta." Olin kuulemassa hänen luentoaan ja oli mielenkiintoista huomata puhuvamme samoista faktoista ja tunnelmista vaikka eri diagnoositaustat meillä onkin. Pitkäaikaissairaita molemmat.

Kun sairaus on diagnosoitu lääkäri pitää huolen jatkoseurannoista kuten laboratoriokokeista ja muista mahdollisista sairauteen liittyvistä tutkimuksista ja hoidoista. Se miten potilas pärjää henkisesti ja taloudellisesti unohtuu, ellei potilas shokin keskellä ole tietoinen mahdollisesta tarpeestaan psykologin ja sosiaalityöntekijän puheille ja osaapa sen vielä ääneenkin sanoa. Harvemmin tällaisia asioita etukäteen miettii, kun harvemmin sitä itseään sairaaksi osaa ajatella ennen kuin se osuu kohdalle. Entäpä sitten, kun psyykkisesti sairas ihminen sairastuu myös fyysisesti?

Ihanteena olisi, että  diagnoosin saatuaan potilaalle organisoitaisiin eri kokeiden lisäksi käynnit ainakin psykologilla ja sosiaalityöntekijällä, jopa fysioterapiassa ja ravintoneuvojalla. Kun nämä selitettäisiin kuuluvan osaksi kokonaisvaltaista sairaudenhoitoa olisi minunlaisenikin 'Kyllä mää pärjään ihan itte' -jäärä mennyt ihan kiltisti edellä mainittujen luo. Olisin ehkä huomannut, että puhumisesta on apua. Taloudellinen katastrofi olisi ehkä pystytty välttämään jos taloudellisen tilanteen muutos olisi kartoitettu ajoissa.

Valitettavasti emme elä ihanteessa, ja ihmiset jotka eivät ole tarpeeksi voimakkaita vaatimaan oikeuksiaan ja monesti vielä tappelemaankin niiden puolesta jäävät niitä vaille.

Nyt kun Sote-uudistusta väännetään ja käännetään, yhdistellään ja puretaan olisi toiveena, että asiakkaan näkökulma otettaisiin entistä tarkemmin huomioon uudistuksia tehdessä. En ole tilastotieteilijä, mutta uskoisin, että jos meitä pitkäaikaissairaita hoidettaisiin kokonaisvaltaisesti, niin pidemmällä aikavälillä myös sairauskulut tippuisivat, kun fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi olisi otettu huomioon jo sairauden alkumetreillä.