Työtä työtä työtä tehdä, paikka auki

Lottovoittoa pukkaa. Tammikuun viimeisenä viikonloppuna Facebook toi eteeni muiston. Olin aloittanut 6 vuotta aiemmin Hengitysliiton järjestämän kokemustoimijakoulutuksen. Melkein päivälleen 6 vuotta myöhemmin aloitin työt kokemustoimijana Hengitysliitossa. Uskottava se on.

Paikka auki -ohjelma ja Hengitysliitto mahdollistivat minun elämäni lottovoiton. Kuten aiemmissa blogi-teksteissä olen kirjoittanut palo työn tekemiseen ei ole hälvennyt, vaikka aina välillä olen kuvitellut, että tyydyn osaani työkyvyttömyyseläkkeellä. Jostakin se kaipuu töihin kuitenkin nostaa päätänsä. Minun elämän taphtumat ovat muuttuneet työkaluiksi, joita hyödynnän omassa työssäni kokemustoimijana. Olen myös innoissani päästessäni ihan uusiin kuvioihin eli kolmas sektori avautuu nyt minulle uudesta suunnasta.

Joitakin vuosia sitten pääsin kokeilemaan siipiäni kesätöissä, täydellä päivällä ja jouduin toteamaan muutaman kesän jälkeen, että minun fysiikka ei kestä. Kouluttauduin kokemustoimijaksi ja simulaationäyttelijäksi vuonna 2016 ja olen saanut tehdä näitä töitä työkyvyttömyyseläkkeen sallimissa rajoissa. Siltikin toivonut, että tulisi vielä mahdollisuus testata kestääkö fysiikka säännöllisempää työrytmiä. Nyt se mahdollisuus tuli.

Mahdollisuus. Siitähän kaikki lähtee - mahdollisuudesta. Meille vajaakuntoisille ei ole itsestäänselvyys, että niitä mahdollisuuksia tulvisi ovista ja ikkunoista, saati sitten 51 vuotiaalle vajaakuntoiselle. Yksikin mahdollisuus voi riittää. Minun onneni oli se, että Hengitysliitto palkkasi vuosi sitten Paikka auki -ohjelman kautta kokemustoimijan töihin. Tätä kohtaa on pakko edelleen korostaa; palkkasi kokemustoimijan, kokemustoimija työnimikkeellä töihin. Edeltäjäni -Krista- teki työt siihen malliin, että minulle avautui myös mahdollisuus omaan vuoteeni.

Saatatte muistaa, että olin vuoden lopussa aika väsyksissä tekemästäni pienestä työpätkästä ja nyt uudelleen töihin. Mitenkä kuvittelen jaksavani nyt?

Ensiksi piti kartoittaa missä mittakaavassa minun kannattaa edes lähteä tätä kokeilemaan. Kela ja oma työeläkeyhtiö Varma olivat ne tahot, joista lähdin asiaa selvittämään. Edellisessä tekstissäni moitin Kelan sanamuotoja asiakkaalle, mutta nyt voin sanoa, että sain apua kummaltakin taholta ns. rautalankamallilla.

Järkevin vaihtoehto minulle olisi ollut tehdä työsopimus, jossa ansaintaraja olisi pysynyt työkyvyttömyyseläkkeen sallimissa rajoissa. En tiedä olisiko se edes ollut mahdollista, mutta se olisi tarkoittanut käytännössä sitä, että simulaatio ja muut -liiton ulkopuoliset- kokemustoimijakeikat olisivat jääneet vuodeksi tauolle.

Yksi vaihtoehto mitä mietin oli osatyökyvyttömyyseläke ja ansiotyö niiden rajojen mukaan. Tässä tapauksessa 50% työaika olisi mahtunut osatyökyvyttömyyseläkkeen ansaintarajoihin, mutta myös tämä vaihtoehto olisi rajannut keikat pois. Ratkaisevin tekijä oli kuitenkin se, että osatyökyvyttömyyseläkkeeltä ei palata täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle sormia napsauttamalla. En tässä vaiheessa vielä tiedä kestääkö fysiikka vai ei, joten tämä vaihtoehto tuntui liian riskialttiilta. Jos kaikki menee hyvin, tämä voi kenties myöhemmin olla varteenotettava vaihtoehto.

Mitä jää jäljelle? Työkyvyttömyys- ja kansaneläkeen lepäämään laittaminen. Ne voi laittaa lepäämään maksimissaan kahdeksi vuodeksi, minimin ollessa 3 kk. Tämä suo mahdollisuuden kokeilla oikeasti työntekoa. Jos fysiikka romahtaa, niin ilman eri selittelyjä voin palata eläkkeelle.

Päädyin laittamaan eläkkeet lepäämään vuodeksi. Vielä piti päättää olisiko työaika 50% vai 60%. Yksistään 50% työaika ei olisi tuonut  minkäänlaista taloudellista kannustinta. Päädyin siis 60% työaikaan. Tämä järjestely takaa sen, että voin myös keikkailla, jos voimia on. Toki tämän vuoden tärkein asia on hoitaa tämä pesti kunnialla läpi.

Talousasioita oli laskettava. Minulle oli tärkeää, että lompakkoon jää enemmän rahaa, mitä eläkkeestä jää. Ei mulla kyllä koskaan lompakkoon ole mitään jäänyt. Minä tulen antamaan voimavaroja vajaasta fysiikastani, en aio tehdä sitä pelkästään hyväntekeväisyytenä. Yllätyin suuresti kuinka pieneksi työveroprosenttini tippui verrattaessa eläkkeideni veroprosentteihin. En tahtonut uskoa todeksi uutta veroprosenttia, vieläkin epäilys kaihertaa mielessä. Toinen yllätys minulle oli se, että eläkettä saavan hoitotuki muuttui 16 vuotta täyttäneen (todellakin täyttäneen) korkeimmaksi vammaistueksi, joka on myös edellistä isompi. Joten on sanottava, että tämä on myös taloudellisesti kannattava, vaikka fysiikka joutuukin koville.

Oma jaksaminen on arvoitus. Koronasta on se hyöty, että etätyöskentelystä on tullut normaalia. Minäkin työskentelen suurimman osan etänä. Ilman etätyömahdollisuutta en varmaankaan olisi tähän edes uskaltanut lähteä. Minähän kirjoitin, että lottoavoittoa pukkaa. Joudun kuitenkin olemaan tarkkana itseni kanssa. Minulla on tapana kuvitella vähän liikoja voimieni suhteen ja kun oikein innostun, iskee myös työhöyry päälle. Aion uskoa kaveriani, joka sanoi, että sillä hetkellä, kun alan katsella kalenteria siihen malliin, että: "Tuon jos siirrän tuonne ja tuon taas tähän niin nippanappa ehdin sinne." niin sitten ollaan menossa railakkaasti yli sen oman jaksamisen.

Työviikko numero 2 takana. Pää on täynnä uusia asioita iloisessa sekamelskassa ja pari kertaa on pitänyt itseä komentaa "Nyt se kone kiinni." Ensi viikko tulee olemaan työntäyteinen. Hengitysliitto järjestää Suomen ensimmäisen Kokemustiedon viikon, jossa olen tiiviisti mukana, tämän lisäksi ohjelmassa on teemallista verkko tapaamista, puheenvuoro No Harm Bothnia -webinaarissa ja simulaatiota. 

Toivon, että fysiikkani kestää. Haaveilen, että fysiikkani kestäisi niin hyvin, että voisin jopa harkita osatyökyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä. Toivon edelleen, että yksi mahdollisuus voisi poikia toisenkin.

Onnellisuus kuplii sisälläni.

Työtä työtä työtä tehdä, osa II

Täyttäessäni 40 vuotta kävin ikäni vaatimassa terveystarkastuksessa. Siellä terveydenhoitaja sanoi minulle, että tärkein työni on pitää itsestäni huolta. Se ei vain riittänyt minulle ja minun korvavälille.

Jäin työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna 2004, 34-vuotiaana. Kuusi vuotta myöhemmin, minulla oli edelleen tarve tehdä töitä - edes pikkuisen. Olin toiminut muutaman vuoden aktiivisena vapaaehtoisena koirayhdistyksessä, mutta mieli paloi ns. oikeisiin töihin. Töihin, joista saisi vähän rahaa. Muutettuani Tampereelle 2010 kuulin, että oli tullut uusi säädös, jonka mukaan täydellä työkyvyttömyyseläkkeellä olevat saavat tehdä vähän töitä ansiorajoilla. Paras säädös ikinä! (Ymmärtääkseni tämä säädös on voimassa vuoteen 2020.)

Ei siis enää ristikuulusteluja Kelan taholta, vaan oman jaksamisen puitteissa pientä, kenties keikkaluontoista, työntekoa. Riemastuneena aktivoidun jälleen työnhakuun. Kahden vuoden aikana pääsin kahteen työhaastatteluun.

Hain kaikki mahdolliset toimistopuolen osa-aikaiset ja määräaikaiset työt. Hakemuksia  vuokratyöfirmoihin ja avoimia hakemuksia firmoihin. Viikottain kävin avoimet työpaikat läpi. Ei mitään. Se oli aika murskaavaa ihmisille, joka oli aikanaan tottunut siihen, että ei tarvitse kuin laittaa hakemus, niin lähestulkoon aina pääsee ainakin haastatteluun asti. Jossain vaiheessa työnantajien asenne on mennyt myös siihen, että avoimien työpaikkojen kohdalla, ei vaivauduta edes vastaamaan hakijoille, että paikka on täytetty.

Tuolloin työministeri Ihalainen puhui paljon vajaakuntoisten työllistämisestä ja toisaalta työnantajapuoli valitti ettei ihmisiä saada osa- eikä määräaikaisiin töihin. 40-vuotias, pitkäaikaissairas ja useamman vuoden työelämästä poissa ollut sairaseläkeläinen oli muuttunut näkymättömäksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi työnhakijaksi. Kuulostaahan tuo litania aika pahalta, mutta uskallan kuitenkin väittää, että vajaakuntoinen osa-aikatyössä on motivoitunut ja turhia saikkupäiviä ei tule. Rohkeutta työnantajat rohkeutta!

Tampereella asuessani pääsin mukaan 'Reilu rekrytointi'-projektiin, joka oli juurikin asennetiedotushanke ennakkoluulojen murtamiseksi, vammaisten työmahdollisuuksien lisäämiseksi. Onko pahempaa vammaa kuin asennevamma? Vuonna 2018 sama kysymys on edelleen ajankohtainen. Asennevammasta kertoo  aktiivimalli, kuntouttava työtoiminta ja osaltaan myös järjestöjen vapaaehtoistyö.

Aktiivimalli - raippaa vaan teille jotka ette ole onnistunut työllistymään. Kuntouttava työtoiminta - seuraako kukaan moniko työllistyy työtoiminnan avulla, vai laitetaanko vain uutta työntekijää putkeen, kun edellisen 'yhdeksäneuronpäivät' -halpa-aika täyttyy? Järjestöjen vapaaehtoistyö - missä menee vapaaehtoistyön ja työn raja?

Muutamia kuukausia sitten alkoi erään Tamperelaisen vuokrafirman taholta tulla työilmoituksia: kattopeltiseppä Pirkkalaan, erityispeltiseppiä Tampereelle. Kemiin muuttanut yo-merkonomi ulvoo naurusta.

Jatkuu....

Lue myös: Työtä työtä työtä tehdä, osa I

Hyvää Joulua I

Meillä oli lapsuudenkodissa paimentolaismatto - sellainen valkoinen karvalankamatto. Pakkasella matto heitettiin kartanolle ja peitettiin kuivalla pakkaslumella, ja ei muuta kuin tallustelemaan maton päälle. Maton kummatkin puolet käsiteltiin samalla tavalla. Petivaatteet saivat myös pakkaskäsittelyn. Sitä raikkautta mikä oli kotona tämän operaation jälkeen.

Olen ollut tosi uupunut viimeaikoina, ja alkava flunssakin on vienyt voimia. Olin antanut jo itselleni luvan jättää joulusiivouksen väliin. Harmittelin, etten saanut aikaiseksi tilata siivoojaa käymään. Olen jo muutaman vuoden miettinyt siivoojan ottamista kotiini, mattojen ulkoiluttaminen ja lattioiden luutuaminen kerran kuukaudessa helpottaisi elämääni isosti.

Meillä on ollut täällä Kemissä aivan mahtavat pakkaskelit muutaman viikon ajan. Jossain mielensyrjässä nakottanut tietous kuinka raikas kodista tulisi jos ne matot käyttäisi ulkona. Sitten se hulluus iski. Ennen kuin tajusinkaan olin jo raahaamassa mattoja ulos. Raivotar ilmestyi paikalle. Salpautuvin keuhkoin ja armoa huutavin rantein rökitin mattoja. Armotta pöllytin matot lumessa, steppailin niiden päällä ja lopulta annoin mattopiiskan viuhua. Siitä on kuulkaa leikki kaukana, kun Raivotar pääsee vauhtiin. Matot joutuivat vielä parvekkeelle muutamaksi yöksi ja saivat seurakseen sohvatyynyt, petivaatteet jne.

Raivotar raivosi kolme päivää - itäsiivestä länsisiipeen. Tosiasiassahan neliöitähän ei ole kuin 54, mutta vajaakuntoisen tehot tehdä eivät vastaa terveen ihmisen tehoja. Kodissa on kuitenkin siivotun näköistä ja puhtaan tuoksuista. Raivottaren tilalle on tullut pilkkuviilari, joka kulkee suurennuslasin kanssa koirien perässä, ja älähtää tuskasta, jos yksikin irtonainen koirankarva leijailee vastaan. Koirat katsovat kuin mielipuolta, ei saa hillua sohvalla eikä koristetyynyjä saa käytää makuualustana - kaikki kiva on kielletty.

Yllättäen tehtaanpiipun sauhut alkoivat osoittaa aivan huonoa tuulen suuntaa. Etelätuuli toi mukanaan ällölössöt kelit eli kovin vetiseksi meni. Märkälössölauha ei ole paras kombinaatio kun pitää ulkoiluttaa neljää koiraa. Ne kantavat sisään oman osuutensa märkää ja hiekkaa juuri siivottuun huusholliin. Ei hätää ei tätä hulluutta montaa päivää enää kestä. Hyvä kuitenkin jos sen verran, että aattona olisi edelleen siistiä. Aattohan on jo huomenna.

Kuulun siihen joukkoon, joka tuskailee joka vuosi ensimmäisiä jouluhömpötyksiä kaupoissa, minulle riittäisi ihan hyvin jos show alkaisi vasta joulukuussa. Raivotar oli, tuli ja meni, ja jotenkin aivan huomaamatta joulumieli on vallannut mielen. On lämmin ja hyvä tunnelma.

Tämä vuosi on tuonut uusia ja kiinnostavia ihmisiä ja asioita elämääni, ja uteliaana odotan jo uutta vuotta. Sitä ennen rauhoitun kuitenkin joulun viettoon, ja unohdan hetkeksi esim. uuden lääkesäännöstelyn ja sen aiheuttaman mielenmyllerryksen. Siihen otan kantaa ensi vuonna, kun haen ensimmäisen satsin kallista lääkettä... kuukaudeksi. Ensi vuonna taivun siihen, että siivoja tulee kotiini.

Toivotan teille kaikille rauhallista ja kivutonta Joulua ja paljon pieniä onnnenpipanoita ja edelleen kivuttomuutta ja terveyttä vuoteen 2017.