Kun Koronakammo iski

"Jos lähdet reissuun, voi olla että palatessasi tapat vielä jonkun." Tämän tasoista tyhmää syyttelyä on pahimmillaan keskustelupalstojen jutut, jotka koskevat Koronaa ja vähissäpä ne muut keskustelunaiheet näinä päivinä ovat. Liityn joukkoon.

Koronakammo iski minuunkin. Mun pitäis olla Oulussa tutustumassa Lapin kokemustoimintaverkoston ohjausryhmän mukana 'Vaikuttavaa kokemustoimintaa' -hankkeeseen ja Oulun Olka -toimintaan, mutta minäpä oonki kotona, kirjottamassa vuoden hiljaiselossa ollutta blogiani. Kävin muuten katsomassa blogini tilastoja, ja teitä lukijoita on ollut tänäänkin ja eilen ja toissapäivänä... Anteeksi kovin vanhat juttuni.

Kuin huomaamatta huoli Koronan leviämisestä on hiipinyt alitajuntaan, käsiä on tullut pestyä ihan uudella intensiteetillä ja leukaperien tuumailuhieronta on vähentynyt minimiin. Kuulin aamulla, että ensimmäinen tartunta on napattu kiinni Haaparannalla, se on jo aika lähellä se. Mielessä kävi, että viikko sitten kävin Hapitsulla. Kuinkas kauan se itäminen kestikään?

Junalla Ouluun ja takaisin Kemiin, kenties täynnä jos jonkinmoista nuhanenällä matkaajaa, kenties monenkin maan läpi kulkenutta reissaajaa kirvoitti päätöksen jäädä kotiin. Väittäisin kuitenkin, että päätös on harkitusti tehty, ei paniikissa. Vaikka inhoankin jo sovittujen asioiden viimetinkaan perumista.

Mm. keuhkosairauksia sairastavalle tällaiset keuhkoihin iskevät möröt ovat todellisia mörköjä, kuten muillekin kenellä vastustuskyky on alentunut. Pyrin kuitenkin pitämään pari päivää sitten tapaamani keuhkolääkärin neuvot mielessä: hyvä käsihygienia, metrin väli flunssaiseen ja vältä massatilaisuuksia jos mahdollista. Junassa matkustaminenhan on massatilaisuus?

Mutta! Muistetaan nyt kuitenkin, että meidän tehtävä kroonisesti sairastavina on ottaa vastuu omista tekemisistä, ei muiden. Jos pelottaa pysy kotona, älä syyllistä sitä joka haluaa liikkua ja mennä.

Tuleepahan tuo orpona seisonut desifiointi-aine viimeinkin käytettyä.