Kerro, kerro kuvastin...

Olen aloittanut kortisonin syönnin. Naama on kuin pullataikinaa, ja paha akne kukittaa kasvoja. Olen nestepöhössä. Olen ruma.

Kun minulle aloitettiin kortisoni työskentelin vaatetusalalla, ja kauniit ihmiset kuuluivat siihen ympäristöön. Pitkät, hoikat ja kauniit. Ei ollut ihan helppoa nuoren naisen kestää ulkonäköön kohdistuneita paineita - toki itsehän ne paineet itselleni loin. Ei kukaan työkavereistani huomautellut minulle koskaan aiheesta, minä olin kuitenkin se, joka jäi aina varjoon. Hölmö menin vielä leikkauttamaan upeat, pitkät hiukseni. Lyhyt tukka ei todellakaan sopinut minulle. Kyllä, olen turhamainen. Olen turhamainen tyttö.

Eri sairauksiin valitettavasti kuuluu, että ne useasti vaikuttavat radikaalisti ulkonäköön, toisinaan muutoksen tekee lääkitys, toisinaan sairauden oireet tuhoavat ihmisen ulkonäköä, monesti kummatkin yhdessä. Ulkonäkö on kuitenkin oleellinen asia kun kohdataan uusi ihminen. Se nyt vaan on ensimmäinen asia mihin kiinnitetään huomiota, kun uusi ihminen tulee vastaan.

Saan kuulla useasti, että minua ei sairaaksi tietäisi ellei tietäisi, ja amputoidut sormet paljastaisi. Myönnän tämän, mutta minulle peili kertoo kuitenkin ihan toista todellisuutta. Sairaus ja lääkitykset ovat vieneet hiuksia...kohta kallo paistaa jo niin pahasti, että punainen väri pitää vaihtaa toiseen tai sitten luopua koko tukasta. Kortisonin aiheuttama akne on jättänyt omat arpensa naamaan. Leukanivelet joita minulla ei enää kunnolla ole, vääntävät alaleukaa pahasti vinoon. Siinä tosin on se etu, että minun on tosi helppo näytellä esim. aivoinfarktipotilasta simulaatiossa, kun alaleuka on vinksallaan muutenkin. Sairaus on kiristänyt suupielet, ja sievät pusuhuulet ovat muisto vain. Sieviä sääriä ei enää esitellä ilman saappaita suojana tai kunnon denierimäärää sukkahousuissa. Kesäisin shortsit ja lyhyet hameet kuuluvat jonnekin menneisyyteen. Enkä todellakaan mene bikineissä parveketta kauemmaksi. Ruipelo olemus kuuluu myös sairauden ja lääkityksen yhteisvaikutukseen. Exäni sanoin: "Eihän susta oo enää jäljellä kuin kaks tikkua ja takku."

Siltikin tiedän, että kuulun joukkioon vähillä muutoksilla selvinnyt. Toisaalta, miksipä elämän jäljet eivät saisi näkyä?

Viime päivien otsikoita on värittänyt Anu Saagimin kommentit Maria Veitolan ulkonäöstä. Kommentit kertovat kaiken tarpeellisen kommentoijan omasta itsetunnosta ja maailmankuvasta. Ei siis mitään syytä pahoittaa mieltään. Älykkäiden ja fiksujen ihmisten ei yleensäkään tarvitse julistaa älykkyyttään ja fiksuuttaan huutomerkein, se tulee kyllä muutenkin esille. Samoin on kauneuden laita.