Kielet... ruotsin, englannin, portugalin, venäjän ja ranskan kielet opinnot on kyllä aloitettu, mutta ei, en puhu yhtäkään edellämainituista, paitsi englantia reippaalla suomi aksentilla ja vähän vajaalla kieliopilla, mutta pelotta. Pelotta siksi, että aikoinaan au pairina hälveni virheiden tekemisen pelko puhuessa. Ymmärretyksi tuli kyllä vähän huonommallakin kieliopilla ja perheen vanhempi tyttö, tuolloin 4-vuotias Jessica, kertoi auliisti sanat joita hain, saatteella: "Eeva-Liisa you are so silly."
Muuten harrastaminen on ollut enempi urheilu voittoista ellei lasketa vuosien pianon pimputtamista, haluamaani viulua en saanut koskaan. Ei tullut pianistia ei viulistia. Luojan kiitos, eihän mulla ole enää sormiakaan millä soittaisin.
Urheilua...telinevoimistelua, laskettelua, uintia. Minusta tuli melkein kilpauimari, mutta ei ihan. Eka kilpailuissa uimalasit tipahtivat paikoiltaan kesken kisan. Pysähdyin laittamaan ne paikalleen ja minut diskattiin, kun jalat osuivat pohjaan. Törkeää minusta. Ki-aikidoa, kuntosalia, pyöräilyä, tennistä, lentopalloa, vesijumppaa, agilityä jne. monenmoista on tullut kokeiltua paitsi ei jalkapalloa. Osa harrastuksista jäi murrosiän melskeissä, osa taas kiinnostuksen lopahtamiseen ja osa kun tulin kipeäksi ja fysiikka teki yksinkertaisesti stopin. Haavaisilla käsillä ei ollut asiaa uimahalliin, vaikka kuinka olisi reumajumppaa lämmitetyssä altaassa. Toimimattomilla keuhkoilla ei nyt harrasteta kävelyä kummempaa, jos sitäkään. Lihastulehduksen jyllätessä oli ehdoton kielto minkäänlaiselle urheiluun viittaavallekaan.
Kävelly olen. Sairastumisen jälkeen ensin lyhyitä matkoja, huomaamatta pidempiä ja pidempiä.
 |
| Photo by Antti Hämeenkorpi |
Minun mieli ei tykkää siitä, että en pysty ainakin samaan kuin muut. Harrastamisesta pitäisi saada hyviä fiiliksiä, ei vitutusta. Onneksi on vaihtoehtoja. Jatkoin eilen Kivalo-opiston järjestämällä Joogan erityisryhmässä. Ryhmä missä ei ole kilpailua, vaan tunnilla kuulee useammankin kerran, että jokainen tekee liikkeet sen mukaan mihin pystyy. On myös lupa olla tekemättä, hengähtää hetki ja jatkaa sitten kun taas pystyy. Tässä ryhmässä aistii pakottomuuden.
Tilasin itselleni juuri neopreeni hanskat ja sukat, sillä lähden Keminseudun Reuma ry:n allasjumppaan. Kun tulehtuneita sormia ei ole ja se yksikin äksyilevä sormi on rauhallinen niin pääsen elementin pariin jossa olen aina tykännyt olla - veteen. Hanskat ja sukat suojaamaan valkosormisuudelta (Raynaud) - toivottavasti auttavat. Allasjumpan lisäksi ajattelin kokeilla myös uimista ja onhan siinä hallin yhteydessä kuntosalikin. Kemin uimahalli on kuulemma erinomainen. En muista milloin olen siellä viimeksi käynyt. Reumayhdistys järjestää muuten myös reumajumppaa. Taas mennään.
Katsotaanpa keväällä... katsotaanpa loppusyksystä kuinka moni harrastus on pysynyt. Harmi kun ranskan kielen kurssi peruuntui vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Elämä on niin lyhyt, että pitää kokeilla vähän monenmoista, että ehtii mahollisimman paljon.
Aika lähteä koirien kanssa ulos.