Täsä ne on uuet, hienot ja mittojen mukkaan tehyt akkulämmitteiset kinttaat! Naurettiin Respectan kaverin kans, että ollaan kerranki ajoisa, ei pääse talavi yllättään. Talavea ootellesa, pääsen ehkä testaamaan näitä etukätteen...
Rakastin moottoripyöräilyä. Mun pyörä oli 'Namu' - Kawasaki GPZ-500S. Marraskuusa -99 mopo ajettiin talavisäilöön, mun kaveri ajo sen räntäsatteesa, itte en ollu koskaan vielä etes ajanu pyörää. Kesän 2000 kuluesa alako kilometrejä kertyä, ja kypärän sisälä raikas aika monesti: 'Aa - kesän lapsi kun oon, aa - villi luonteeni on, aa - kesän lapsi kun oon, aa - poissa huoleni on'. Vuonna 2004, loppukesästä, terveyen ja talouen jo romahettua Namusta oli pakko luopua.
Pari ensimmäistä kevättä pyörän myynnin jäläkeen oli aivan hirveitä. Ensimmäisten pyörien ilimestyttyä liikenteeseen otti päähän, ja kunnola ottiki. 'Kaikkeen tottuu, paitsi jääpuikkoon takapuolesa. Sillä just ko siihen alakaa tottua se sulaa.' - sanois exä. Myös mopottomaan elämään tottuu. Kunnes, vuosien jäläkeen, puhheisiin on livahtanu haave ajjaa ja omistaa moottoripyörä. Aloin nähä unia moottoripyöristä. Pääsin niisä jo siihen asti, että ostin uuen menopelin, mutta vielä ei selevinny minkä pyörän ostin.
Vielä ei olla siinä pisteesä, että voisin tuon moottorila varustellun kakspyöräsen hankkia, mutta kuka tietää? Pohintaa jo siitä, mitä etujarruvivun (oikeesa kahavasa) kans vois tehä, että pystysin sitä käyttään, ku ei oo näitä sormia, 'naked-hand' toivelistalla. Pikkusen kävin netisä tutkaileen hintoja. Kuumetta.
Enshättään löyty kuitenki helepotusta. Törmäsin, pitkästä aikaa, moottoripyöräilevään kaveriin, ja kohta huomasin jo kinuavani kyytiin - aika noloa.
Hyvät kaverit on hyviä kavereita vielä vuosienkin jäläkeen, ja yhtä-äkkiä kaivanki naftaliinista vanahoja ajovarusteita. Ehämmää niistä oo voinu luopua - paitti goretexit laitoin menemään. Vetästyäni nahkapuvun pääle, uluvoin jo naurusta - mihin ihimeeseen mää oon hävinny? Kylymä ku vielä oli, heitin pääle vanahan kerhotakin, ja nauroin lissää... siis oikeesti.
Aikoinaan puku oli tosi istuva, lukuunottamatta löysää persusossaa. Tuolloin uuesa työpaikasa mut esiteltiinkin moottoripyöräilevänä, mutta myös jakkupuvun omaavana uutena myyntisihteerinä. Esittelykierroksen kävin sielä nahka-asu päälä, ja jäläkikätteen, kun oltiin jo tutuiksi tulleet työkavereiden kanssa, sainkin kuulla 'roikkuvasta persuksesta'. Uskalletaanko nykyään työpaikoilla enää naljailla takapuolista? Ei se ajaesa ennää roikkunu. Nyt mää hukuin siihen, nyt roikku muukin kuin takalisto... ehkä mun exän kommentisa, nähtyämme pitkästä aikaa, 'Eihän susta oo jäljellä ku kaks tikkua ja takku.', on jottain perrää.
Vuojet -14- oli teheny jo tehtävänsä - ja takapaksille nousu ei sujunukkaan ihan notkeesti. Ajamattomuus, ja kyyisä olemattomuus tuntu ensalakuun jännityksenä, varsinkin kun hoksi, että näilä levveysasteila oli vielä paikka paikoin hiekkaa tielä, mutta kohta mää kilijuin jo riemusta, ku ihan vähän narmautettiin. Ohitustilanteesa mennään reippaasti ohi - ei siinä jäähä tupeksiin. Seuraavasa hetkesä silimät täytty kyynelistä muistojen ryöpsähtäesä pääle. Tovin kuluttua tarkkailin jo liikennettä siihen malliin, että muaki huvittais ajjaa, mutta muistin exäni sanat: "Perkele, sua on ihan hirvee kyyittää, kun sää haluat rytmittää ajoa!" Ups! Niinpä mää vaan kiltisti mukkauvuin toisen rytmiin.
Käytiin 100 km lenkki - vähemmän takia ei kannata etes vaivautua. Kaks seuraavaa päivää kävelin, kuin olisin touhunnu jottain ihan muuta ku ollu kytskällä, oli ihan vähän nivuset kippeenä. Kyykkypyörän takapaksilla istuminen tuntu. Fysiikka kesti muuten yllättävän hyvin.
Sanotaan, että moottoripyöräily on parasta mitä voi vaatteet päälä tehä, mutta kyyisä istuminen mennee hyvänä kakkosena. Pakko vissiin kinuta kyytiin toisenki kerran. Pittää ne nuo uudet kinttaat testata - vanhat akkukinttaat toimi ihan ok, mutta ilmavirta tarttu aika napakasti tyhjiin kinttaan päihin.
Terkkuja Jullelle!
ps. Tää juttu on ihan takapuolesta!