Muutin Kemiin lokakuussa 2012, kesällä 2013 minulla oli kesätyöpaikka. Minulla, yli 4-kymppisellä pitkäaikaissairaalla, työkyvyttömyyseläkkeellä olevalla - useamman vuoden työelämästä pois olleella. Löytyi työnantaja, joka sairaushistoriani sijaan katsoikin työhistoriani. Kysyntä ja tarve kohtasivat.
Minä töissä! Ensimmäisen kesän vain kuuntelin kahvitauolla työkavereiden juttuja, ihan tavallisia juttuja. Vuosiin en ollut kuullut kahvitaukoporinoita tavallisesta elämästä, perheistä, harrastuksista jne. Mulla oli työkavereita, ja sain kuunnella juttuja! Kun minusta parin kesän jälkeen tuli virallinen kesän merkki, sain osani työkavereiden välisestä naljailusta - ihan mahtavaa. Olin osa.
Sain todistaa itselleni osaavani työni, ja pystyin edelleen oppimaan uusia asioita. Korvaväli tykkäsi. Olen aikoinani sanonut tekeväni toimistossa kaikkea muuta paitsi palkanlaskentaa - huomasin olleeni väärässä. Hetkittäin jopa tykkäsin palkanlaskennasta, aina siihen hetkeen, kunnes huomasin tai joku huomautti jonkin nippelilisän jääneen pois. Omien palkkojen suhteen nipottaja sai tuta, että ei se aina ole niin helppoa se palkanlaskenta.
Vielä enemmän korvaväli tykkäsi siitä, että pystyin itse maksamaan oman osuuteni sairastamisen kuluista eli lääke-, sairaudenhoito- ja matkakuluista, joista maksukatot ovat paukkuneet yli jo vuosia. Ei tarvinnut enää mennä käsi ojossa luukulle pyytämään apua. Saatoin jopa kustantaa itseni muutamalle matkalle, se oli luksusta minun elämässäni.
Viisi työntäyteistä kesää. Joka kesän jälkeen olin ihan kuollut, viimeiset työviikot kuljin sumussa, pelkällä tahdonvoimalla. Sitten en enää ehtinyt toipua kevääksi, ja aloitin työrupeaman väsyneempänä, ja lopetin entistä väsyneempänä. Kunnes viidennen kesän jälkeen oli luovutettava - elimistö ei kestä. Kävin vielä tammikuussa kokeilemassa pienen tuurauksen, että josko se kuitenkin kestäisi. Ei kestä. Kesken ei onneksi jäänyt mitään. Kohtalo, sattuma tai joku muu, halusi lyödä näppinsä väliin, jotta jäärä uskoisi; viime kevään aikana tehtiin useampi sormiamputaatio, joista toipuminen jatkuu edelleen... Se joku muu piti huolta, ettei se pöljä kuitenkin menisi ja sanoisi, että jos kuitenkin tulisin?
On eri asia olla tekemässä päätöstä siitä, että ei tule enää töihin, kuin saada kengän kuva persuksiin. Aika paljon inhimillisempää niin. Jatkossa näen itseni tekemässä jonkin verran kokemustoimija- ja simulaatiokeikkoja, sekä pikkuisen toimistohommia, sillain sormettomalle sopivasti paperinpyöritystä. Sillain ettei yritä tappaa itseään työnteolla. Annetaan fysiikan nyt ensin toipua hetken.
Kiitos
Keminmaan Puurakenne Oy
annoitte minulle ison palan ihmisarvoani takaisin!
Käy lukemassa myös:
