Työtä työtä työtä tehdä, äläpä teekkään!

"Jos työskentelet toistuvasti lyhyitä jaksoja, selvitämme, onko sinulla edelleen oikeus eläkkeeseen." Tähän mukavaan sävyyn päättyi kirje Kelasta, kun sieltä kerrottiin, että kansaneläkkeeni maksamista jatketaan. Kiva.

Olin kouluttamassa uusia kokemustoimijoita ajalla 1.9.-14.11. + muutama lisäpäivä/ 90 tuntia. Terve, työssäkäyvä ihminen, tekee tuon määrän reilussa kahdessa viikossa. Minulle tuo 90 tuntia oli tehtävissä, mutta työrupeaman jälkeen seurauksena pohjaton uupumus, joka näkyi minun ns. normaalissa arjessani. En jaksanut tehdä sitten sitä vähääkään.

Ne asiat joilla pyrin pitämään fysiikkaani toimintakykyisenä jäivät tekemättä ja oli pakko ilmoittaa pilates, että balettiopettajille, että ei pysty ei kykene. Nähdään taas ensi vuonna tunneilla. Olen lähestulkoon 20 vuotta käyttänyt koiria kolme kertaa päivässä ulkona, nyt oli hyvä, että kykenin kahteen ulkoilukertaan - huono omatunto mittaamaton. Aamureippailu metsässä oli raahustamista - jalat painoivat tonnin. Kerrostalo jossa asumme on hissitön. Kipuaminen 3. kerrokseen tuntui välillä mahdottomalta. Sohvannurkka muuttui parhaaksi kaveriksi. Mielessäni kuulin äänen menneisyydestä." Sää nukut aina."

Miksi ihmeessä minä sitten lähden näihin työrupeamiin mukaan? Miksi en vain anna olla? Kun tuo pääkoppa ei vain kykene hyväksymään sitä, että on hyödytön. Kun vähään kuitenkin pystyy. Lisäintoa näihin rupeamiin tuo varsin massiiviset sairauskulut. Esim. erilaisia poliklinikkakäyntejä kertyi marras-joulukuussa hieman yli 280 euroa ja marras-joulukuun apteekkikulut vähän yli 100 euroa - niin kaikki reseptilääkkeet eivät ole Kela-korvattavia. Tämän lisäksi tammikuun alussa 2022 pitää olla n. 580 euroa rahaa, jotta saan lunastettua yhden lääkkeistäni, josta maksukatto menee yli yhdellä ostokerralla. Ja kyllä olen erittäin onnellinen, että meillä on tällainen lääkekattojärjestelmä, koska muuten minulla pitäisi olla joka kuukausi 2.543 ja risat euroa tähän yhteen lääkkeeseen. Tämä on vasta yksi käyttämistäni lääkkeistä. Kun ihminen on jäänyt täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle 34-vuotiaana, niin ainakaan minun tapauksessa eläke ei ihan hurja ole. 

Toimeentulotuki tai esim. maksusitoumus lääkkeeseen ei tule nykyään kuuloon, koska meillä Suomessa eletään joissain asioissa Neandertalilaisella aikakaudella eli tuo armaan avopuolisoni tulot katsotaan armotta myös minun tuloiksi. Ollaan oltu yhdessä vajaa 3 vuotta ja yhtä-äkkiä minun miehen kuuluisi kustantaa minun sairauskulut. Ei muuten kuulu. Meillä on yhteiset menot; vuokra, sähkö, ruoka jne. joista hän maksaa jo isomman potin, mutta minun sairauskulut ei kuulu meidän yhteisiin menoihin. Piste.

Tulen siis jatkossakin tekemään näitä 'toistuvasti lyhyitä jaksoja'. Näillä lyhyillä rupeamilla maksan omat sairauskuluni. Niiden lisäksi saan tunteen, että voin olla vielä hyödyksi. Elämälläni on ollut merkitys, jota voin hyödyntää näillä lyhyllä jaksoilla.

Olisin varmasti ollut paljon iloisempi, jos tämän pätkärupeaman jälkeen olisi Kelasta tullut kirje, jossa (kuten nytkin) kerrottiin ohjeistus miten työkyvyttömyyseläkkeellä voi työskennellä, mutta "Jos työskentelet toistuvasti lyhyitä jaksoja, selvitämme, onko sinulla edelleen oikeus eläkkeeseen." tilalla olisikin lukenut vaikka "Hienoa, että olet kyennyt työskentelemään lyhyitä jaksoja." Jos vaikka sitä porkkanaa olisi tarjolla, eikä aina keppiä.

Olen aiemminkin kirjoittanut työn tekemisestä ja sen mahottomuuesta:

Työtä työtä työtä tehdä, osa I

Työtä työtä työtä tehdä, osa II

Työtä työtä työtä tehdä, osa III

Tässä aaton alla tuntuu, että elimistö alkaa olla minun normaalitilassa. Näihin mielensäpahoittajan tunnelmiin päätän tämän vuoden ja toivotan teille kaikille lukijoille:

 Hyvää Joulua ja valoisaa Uutta Vuotta 2022

Sotesopasta sotesodaksi

Tuli päivä, jolloin olen jopa iloinen harvinaisen haastavasta sairauskirjostani. Näin kirjavan kirjon sairaudet hoidetaan yliopistosairaalassa. Uskon siihen, että hoitoni myös pysyy siellä.

Kaikki tutkimukseni eivät toki tapahdu Oulussa, vaan pyrkimyksenä on ollut, että osa niistä tehdään mahdollisuuksien mukaan Kemissä, kuten nyt viimeksi asioidessani silmätautien poliklinikalla. Poliklinikkakäyntien lisäksi listalta löytyvät ajoittaiset akuuttipäivystyksen käynnit. Tässä sotesopan pyörityksessä näin jo sieluni silmin itseni ravaamassa ensin tutkimuksissa Oulussa ja sitten osan tutkimuksista Rovaniemellä, ja päivystysasiat missä lie? Tosin, kuten mediassakin on kerrottu, jos meiltä lähtee sairaala ihmiset suuntaavat Ouluun eivät Rovaniemelle. On turha selittää, että ei meiltä sairaalaa olla viemässä, onhan näitä nähty; opiskelupaikat, sanomalehti ja uusimpana käräjäoikeus. Jos sairaala lähtisi, häviäisi myös työpaikkoja iso kasa. On kyse siitä, että tuli ns. mitta täyteen, ja sairaudenhoidon turvaaminen oli se hetki jolloin tämä alue alkoi puhaltaa, viimeinkin, yhteen hiileen. Nyt riittää!

Olen matkannut kerran ambulanssissa Keminmaasta Kemiin koska terveyskeskuspäivystyksessä oloani ei saatu tasattua (kts. Yllätyskyykky). Alkoi olla jo hengelle vaarallinen tila, siksi Kemiin jossa on järeämpi päivystys. Tuo muutama minuutti mikä meni matkaan tuntui tunneilta. Entäpä sama tilanne, mutta 10 km sijaan matkaa olisikin 100 km? Tienä moottoritien sijaan Lahden vanhaan tiehen verrattavissa oleva tie, siihen lisäksi raskas rekkaliikenne ja pahimmassa tapauksessa vielä kunnon lumimyrsky, kuten yöllä oli. En tiedä olisinko pysynyt hengissä.

Pääsin osallistumaan simulaationäyttelijänä suuronnettomuusharjoitukseen lentokentällä. Sitä tuhoa katsellessa ajattelin kuinka hirveää olisi, jos meillä ei olisi näin korkeatasoista sairaalaa kuin meillä on. Entäpä jos se mahdollinen tuho ei tapahdukaan lentokentällä (senkin sulkemisestahan oli jossain vaiheessa puhetta), vaan jossakin suurista teollisuuslaitoksistamme? Ne on muuten meikäläisen olohuoneen ikkunat jotka tulevat syliini jos Veitsiluodossa pamahtaa kunnolla.

En ole hirveän innostunut Mehiläisen tulosta tänne. Yksityinen on aina yksityinen, ja firmojen tarkoitus on tuottaa vain ja ainoastaan voittoa, mutta jos vaihtoehtona on oman sairaalamme menettäminen niin en näe muuta vaihtoehtoa, ja toisaalta, vain hoitamalla potilaat he saavat tuloksensa. Olen iloinen, että tämän alueen päättäjiltä löytyi rohkeutta tehdä päätös, joka kertoo ns. isoille päättäjille, että tämä alue haluaa pitää huolta omistaan. Sitäpaitsi tämän hallituksen kärkihankkeitahan on ollut kaiken yksityistäminen, miksi siis itkeä? Seuraavaksi meidän pitäisi löytää yhteinen sävel löytääksemme tältä alueelta sellaisen eduskuntavaaliehdokkaan, jonka taakse saisimme niin suuren joukon ihmisiä, että saisimme meillekin kansanedustajan jolla olisi rohkeutta ja tahtotilaa pitää Meri-Lapin puolta - tällähetkellä meillä ei sellaista ole.

Olen kuullut sanottavan, että emme saisi käyttää tästä alueesta edes Meri-Lappi nimitystä, koska se eriyttää meidät muusta Lapista. No mikäs se Tunturi-Lappi sitten on? Lappi on laaja alue. Tuntuu todella oudolta, että Lapissa ei voisi olla erilaisia alueita, joilla jokaisella on oma luonteensa ja jotka tuovat kokonaisuuteen oman pikantin lisänsä. Onhan se aika hupaisaa, että yksi yksityisen mukaan otosta päättävistä tahoista on se piskuinen punainen Kemi. Tällähetkellä olen todella ylpeä voidessani sanoa olevani Meri-Lappilainen.

HoiSim - simulaationäyttelijäksi

Pääsin mukaan Lapin AMK:n 'Hoitotyön simulaatiot näkyviksi' -projektiin (HoiSim) eli meistä kurssilaisista koulutetaan simulaationäyttelijöitä sosiaali- ja terveysalalle. Ensimmäinen ryhmä on valmistunut keväällä 2016 ja minä olen mukana toisessa koulutettavassa ryhmässä. Ekaryhmässä suurin osa koulutettavista oli kokemustoimijoita, -kouluttajia ja -asiantuntijoita eli kuten aiemmin jo kirjoitin 'Kokemustoimijaksi' tekstissäni rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Simulaationäyttelijä näyttelee potilasta tai asiakasta opiskelutilanteessa.

Kun näin ensimmäisen kerran ilmoituksen projektista ajattelin, että tuo on ihan mun juttu. Päättyvä Kokemustoimijakurssi ja alkava HoiSim menivät kuitenkin päivinä peräjälkeen, ja ajattelin, että en pysty. Siitä tulee liian rankka rupeama minun fysiikalle. Mutta sitten oli uskottava, kun joka tuutista sitä minulle tyrkytettiin - joku yritti kovasti kertoa jotain. Päätin uskoa, ja hyppäsin tähänkin kelkkaan.

Olen mennyt monen lääkärin ja hoitajan käsien läpi ja toisaalta taas olen saanut aivan liian vähän kontaktia sosiaalipuolen kanssa. Joskus tosin yksikin tapaaminen voi antaa tietoa enemmän kuin ikinä olisi uskaltanut toivoakaan. Suurin osa kohtaamisista on ollut vähintäänkin asiallisia, osa on ollut täysin mitäänsanomattomia ja huippuosaajat... vaatii jo oman tekstinsä heille.

Olin sairauteni alkuvaiheessa, kun minulla on unohtumaton kohtaaminen reumalääkärin kanssa. Yleensähän lääkäri kutsuu ovelta potilaan huoneeseen. Tämä lääkäri huusi huoneesta 'Peltonen'. Kulmakarvoja kohotellen menin huoneeseen. Lääkäri löhöää tuolissaan jalat pöydällä. Jalat pöydällä. Kenkien numero oli muistaakseni 45.

Lääkäri aloittaa tenttaamisen lapsista, onko niitä ja miksi ei ole. Muistelen kimpaantuneeni lääkärin syyttävästä asenteesta ja tokaisseeni, että vaikea niitä lapsia yksin on tehdä. Hän sai minulle niin ison herneen nenään, että lopetin kortisonin syönnin vuodeksi. Siitähän hän raivarin sai. Hoitaja teki parhaansa yrittäessään selittää, että lääkäri on kyllä loistava, mutta ei oikein osaa olla potilaiden kanssa. Kuulemma erinomainen lääkäri tutkimuspuolella.

Siinä vaiheessa, kun en enää päässyt lattialta omin avuin ylös oli pakko taipua aloittamaan kortisoni uudelleen, siinä vaiheessa oli lääkärikin -onneksi- jo vaihtunut.  Ei mennyt tupakanpolton lopettaminenkaan ihan kivuttomasti, kun samaisen kengänpohjalääkärin lausunnossa lukee, että 'potilasta ei ole saatu motivoitua tupakanpolton lopettamiseen.' Kyllä se tupakanpolttokin sitten jossakin vaiheessa jäi - parin notkahduksen jälkeen.

Yle:n sivuilla oli juuri juttu kuinka 'Lääkiksessä treenataan näyttelijöiden avulla'. Mitä minulla on antaa vs. ammattinäyttelijä? Kokemus. Tieto.

Meidän HoiSim-koulutuksessa oli juuri ensimmäinen harjoitus sosiaalialan opiskelijoiden kanssa. Minä ja kurssikaverini teimme omamme täällä Kemi-Tornion AMK:ssa. Oppilailta saatu mahtava palaute valoi kyllä uskoa siihen, että tätä tarvitaan. "Oli mahtava harjoitella vaikeaa tilannetta turvallisessa ympäristössä."

Kevät 2016 on avannut minulle ovet ihan uusiin maailmoihin. Kokemustoimijakurssin ansiosta sain sysäyksen HoiSim-kurssille. HoiSim jatkuu. Uteliaana ja innosta kihisten odotan seuraavia kurssipäiviä. 
Minne ihmeeseen tämä tie minut viekään? Jollakin omituisella tavalla nuoruuteeni haaveet toimittajan- ja näyttelijäntyöstä toteutuvat. Oman elämäni rokkitähtihän minusta on jo tullutkin.

"Maailman paras näyttelijä näyttelee itseään ja näytellessään itseään, se näyttelee näyttelijää."

- Tuomari Nurmio -