maanantai 21. toukokuuta 2018

Moottoripyörä on moottoripyörä

Täsä ne on uuet, hienot ja mittojen mukkaan tehyt akkulämmitteiset kinttaat! Naurettiin Respectan kaverin kans, että ollaan kerranki ajoisa, ei pääse talavi yllättään. Talavea ootellesa, pääsen ehkä testaamaan näitä etukätteen...
Rakastin moottoripyöräilyä. Mun pyörä oli 'Namu' - Kawasaki GPZ-500S. Marraskuusa -99 mopo ajettiin talavisäilöön, mun kaveri ajo sen räntäsatteesa, itte en ollu koskaan vielä etes ajanu pyörää. Kesän 2000 kuluesa alako kilometrejä kertyä, ja kypärän sisälä raikas aika monesti: 'Aa - kesän lapsi kun oon, aa - villi luonteeni on, aa - kesän lapsi kun oon, aa - poissa huoleni on'. Vuonna 2004, loppukesästä, terveyen ja talouen jo romahettua Namusta oli pakko luopua.
Pari ensimmäistä kevättä pyörän myynnin jäläkeen oli aivan hirveitä. Ensimmäisten pyörien ilimestyttyä liikenteeseen otti päähän, ja kunnola ottiki. 'Kaikkeen tottuu, paitsi jääpuikkoon takapuolesa. Sillä just ko siihen alakaa tottua se sulaa.' - sanois exä. Myös mopottomaan elämään tottuu. Kunnes, vuosien jäläkeen, puhheisiin on livahtanu haave ajjaa ja omistaa moottoripyörä. Aloin nähä unia moottoripyöristä. Pääsin niisä jo siihen asti, että ostin uuen menopelin, mutta vielä ei selevinny minkä pyörän ostin.
Vielä ei olla siinä pisteesä, että voisin tuon moottorila varustellun kakspyöräsen hankkia, mutta kuka tietää? Pohintaa jo siitä, mitä etujarruvivun (oikeesa kahavasa) kans vois tehä, että pystysin sitä käyttään, ku ei oo näitä sormia, 'naked-hand' toivelistalla. Pikkusen kävin netisä tutkaileen hintoja. Kuumetta.

Enshättään löyty kuitenki helepotusta. Törmäsin, pitkästä aikaa, moottoripyöräilevään kaveriin, ja kohta huomasin jo kinuavani kyytiin - aika noloa.

Hyvät kaverit on hyviä kavereita vielä vuosienkin jäläkeen, ja yhtä-äkkiä kaivanki naftaliinista vanahoja ajovarusteita. Ehämmää niistä oo voinu luopua - paitti goretexit laitoin menemään. Vetästyäni nahkapuvun pääle, uluvoin jo naurusta - mihin ihimeeseen mää oon hävinny? Kylymä ku vielä oli, heitin pääle vanahan kerhotakin, ja nauroin lissää... siis oikeesti.

Aikoinaan puku oli tosi istuva, lukuunottamatta löysää persusossaa. Tuolloin uuesa työpaikasa mut esiteltiinkin moottoripyöräilevänä, mutta myös jakkupuvun omaavana uutena myyntisihteerinä. Esittelykierroksen kävin sielä nahka-asu päälä, ja jäläkikätteen, kun oltiin jo tutuiksi tulleet työkavereiden kanssa, sainkin kuulla 'roikkuvasta persuksesta'. Uskalletaanko nykyään työpaikoilla enää naljailla takapuolista? Ei se ajaesa ennää roikkunu. Nyt mää hukuin siihen, nyt roikku muukin kuin takalisto... ehkä mun exän kommentisa, nähtyämme pitkästä aikaa, 'Eihän susta oo jäljellä ku kaks tikkua ja takku.', on jottain perrää.

Vuojet -14- oli teheny jo tehtävänsä - ja takapaksille nousu ei sujunukkaan ihan notkeesti. Ajamattomuus, ja kyyisä olemattomuus tuntu ensalakuun jännityksenä, varsinkin kun hoksi, että näilä levveysasteila oli vielä paikka paikoin hiekkaa tielä, mutta kohta mää kilijuin jo riemusta, ku ihan vähän narmautettiin. Ohitustilanteesa mennään reippaasti ohi - ei siinä jäähä tupeksiin. Seuraavasa hetkesä silimät täytty kyynelistä muistojen ryöpsähtäesä pääle. Tovin kuluttua tarkkailin jo liikennettä siihen malliin, että muaki huvittais ajjaa, mutta muistin exäni sanat: "Perkele, sua on ihan hirvee kyyittää, kun sää haluat rytmittää ajoa!" Ups! Niinpä mää vaan kiltisti mukkauvuin toisen rytmiin.


Käytiin 100 km lenkki - vähemmän takia ei kannata etes vaivautua. Kaks seuraavaa päivää kävelin, kuin olisin touhunnu jottain ihan muuta ku ollu kytskällä, oli ihan vähän nivuset kippeenä. Kyykkypyörän takapaksilla istuminen tuntu. Fysiikka kesti muuten yllättävän hyvin.
Sanotaan, että moottoripyöräily on parasta mitä voi vaatteet päälä tehä, mutta kyyisä istuminen mennee hyvänä kakkosena. Pakko vissiin kinuta kyytiin toisenki kerran. Pittää ne nuo uudet kinttaat testata - vanhat akkukinttaat toimi ihan ok, mutta ilmavirta tarttu aika napakasti tyhjiin kinttaan päihin.
Terkkuja Jullelle!
ps. Tää juttu on ihan takapuolesta!

8 kommenttia:

  1. Mitäpä tuohon ny sanois, eipä siihen juuri lisättävää ole.Viime kesän ajot jäi tosi vähälle terveyssyistä ja meinasin jo pyörästä mielenhäiriössä luopuakin, mutta onneksi tajusin, että kun on "jammusedäksi" synnytty niin sellasena täältä lähdetään, sitten aikanaan. T:J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo oli aika tyhyjentävä kiriotus. Ethän sää Jammuilusta voi luopua, vaikka Ninja onki kyllä enemmmän minun mieleen. Mutta jokkainen tyylillään, toiset pää eelä, toiset jalat eelä, ja loput siitä väliltä. Mahtavaa ajokautta!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Mulla epäillään tämänmoista tautia ja mieli on nyt todella allapäin. Hienoa että kirjoitat tätä blogia. Sun elämänasenne vaikuttaa tosi hyvältä. Kaikkea hyvää sun päiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Epäily on minun mielestä, se raskain vaihe. Jos ja kun diagnoosin saa, heti helpottaa vähän - saat oireille nimen. Sitten alkaa se pidempi vaihe sopeutuminen asiaan - siihen mahtuu monenlaista tunnetta. Elämä ei kuitenkaan lopu diagnoosiin, se saattaa muuttua, joskus kovastikin, mutta uskoisin, että huomaat varmasti että elämä on elämisen arvoista sairaudesta huolimatta.
      Kun diagnoosi on vahvistunut kannattaa hakeutua vertaisryhmiin, sieltä saa monen kaipaamaa vertaistukea, sekin jo helpottaa kun huomaa, että ei ole yksin sairauden kanssa.
      Jos olet FB:ssä löydät minut sieltä 'Sanoisinko sairasta' nimikkeen alta - siellä olen aktiivisempi mitä olen tämän blogin-kanssa.
      Kaikkea hyvää sinulle, ja voimia myös!

      Poista
  4. Kiitos että vastasit. Näinhän se varmasti on. Etsin sut facebookista kun olen siihen valmis.pakko vielä ihailla sun asennetta. Sinunlaiset ovat todellinen aarre.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti olet saanut päiviisi myös ilonpipanoita? Syksyn puolella ollaan - oletko vielä 'epäiltyjen listalla' vai onko diagnoosi jo saatu. Kiitos kauniista sanoistasi, minä olen jo yli 20 vuotta näiden kanssa kulkenut, niin on ollut aikaa jo sopeutua asioihin.

      Poista
  5. Kiitos Ewe kauniista sanoista ! olihan se hienoo ku painettiin Stadista Kemiin kauniina kesänä ja ajeltiin siellä ympäristössä. Sain vielä kokeilla Jone-vainaan busaakin uudella Kemi-Tornio moottoritielläkin, hieno kokemus. Eka pyörä, mis mun kantti ei kestäny päästää läppää auki, eikä häpeä yhtään tunnustaa. Busa kahdella turbolla on vaan ihan sairas peli. RIP Jone, sut olis ollu hieno tuntee vähän kauemmin, lähit ihan liian aikasin, mut mopopojat ei unoha, hyvät jätkät muistetaan aina, ei ne unohu. Kuten Ewekään ei ikinä "mopotyttönä" unohu. onneksi hän on vielä keskuudessamme !
    Kun kerroit fiiliksistäsi, kun ei enää pystyny ajamaan, niin nyt olen tullut tutuksi senkin (fuck`n) asian kanssa. Mopo (XJR) on viimesen päälle kondikses tallis ja lähtee heti napista painamalla radalle, vaan paljonko olen ajanut viimeseeen kahteen vuoteen, 300 METRIÄ. Kerran kotipuiston ympäri ja siinä se.Kun ei pysty niin ei pysty. Väitän ymmärtäväni, miltä susta tuntuu. Älä ikinä anna periks, sä olit niin hyvä pyörän seläs, et moni kundi jäi hopealle
    Ens kesänä kohdataan jossain miitis, vaiika rollaattoreilla, mut periks ei anneta !
    T: Julle

    VastaaPoista