lauantai 31. joulukuuta 2016

Tyty

"Tyty ei ollut ehtinyt vielä oireilla vakavasta sairaudesta. Oli kuitenkin armeliasta päätyä eutanasiaan ennen kärsimysten alkamista. Turvallista kotimatkaa Sinulle Eeva-Liisa ja lohdutusta murheeseen. Kiitos kun Tyty sai nukahtaa ikiuneen ennen kipuja ja kärsimystä. 31.12.2014 EL Anne"




Tyty tuli kun elin raskaita aikoja elämässäni. Aktiivisina jyllänneet sairaudet olivat riepotelleet minua. Turpa oli kyntänyt maata ja verisin polvin konttasin eteenpäin suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle ja yhtä-äkkiä minulla ei ollut mitään muuta kuin aikaa. Seinät alkoivat kaatuilla päälle. Periaatteessahan Tytyn ottamisessa ei ollut mitään järkeä ja siitä sain kyllä kuullakin kommentin jos toisenkin. Uhkaavin tilanne elämäni osalta oli voitettu uuden keuhkolääkkeen ansiosta, mutta edelleenkään niitä elinvuosia ei kukaan uskaltanut alkaa arvailemaan. Minulla oli pakottava tarve saada koira. Tiesin tarvitsevani syyn nousta aamuisin ylös.

Olin saanut päähäni, että koiran on oltava griffon. Riepottelusta huolimatta jääräpäisyyttä niin paljon jäljellä, että griffonhan meille tuli. Kun menimme katsomaan pentuja, olimme kerrankin silloisen avopuolisoni kanssa samaa mieltä: "Tuo isopäinen tulee meille." Griffon bruxellois. Tyty. Kun haimme Tytyn kotiin tinkasimme siitä kuka saa kantaa Tytyn kotiin.

Olimme päättäneet, että Tyty ei nuku sängyssä. Se päätös piti noin viisi minuuttia. Tyty ei ollut kainalossa nukkuja vaan se otti paikkansa jalkopäässä. Lähes koko elämänsä se nukkui yönsä siellä. Me tehtiin aluksi ihan pieniä lenkkejä. Olin niin huonossa fyysisessä kunnossa etten olisi pitkiin lenkkeihin pystynytkään. Onneksi pienen pennun kanssa ei ole tarkoituskaan urheilla. Pikkuhiljaa kierrokset pitenivät, ja muutaman kerran tuli käveltyä niinkin pitkälle, että en tiennyt miten jaksan takaisin. Jaksoin kuitenkin. Hissukseen tultiin. Sitten nukuttiin. Ollessani äärikovissa kivuissa sormeni kuolioitumisen aikoihin, ja kovat särkylääkkeet huumasivat pääni. Nukuin huumattuna, ja kun heräsin Tytyn naama oli ihan kiinni naamassani. Tarkkailikohan se hengitttämistäni?

Sanoin Tytyn kasvattajalle -Helkylle- että Tytystä ei sitten mitään näyttelykoiraa tule, sellanen kotikoira vaan. Sen kotikoiran kans me ravattiin näyttelyissä ulkomaita myöten. Vallan komean tittelisaldon se kotikoiraksi matkoilta keräsi. Viimeisessä näyttelyssään heinäkuussa 2014 tuomari nauroi ja kommentoi, että tämä koira ei kyllä ikäänsä tajua. Käyttäytyy pentumaisesti. Tyty olikin aivan vallaton tuona päivänä.



Agility oli yksi meidän harrastuksista, vaikkei mulla keuhkoja ollutkaan millä juosta. Juoksin hitaasti. Tyty asetteli vauhtinsa minun askeliin. Kerran mulle yksi rouva sanoikin: "Anteeksi, älä tykkää huonoa, mutta te olette aivan samannäköiset tuon koirasi kanssa. Te kävelettekin samalla tavalla." Miten sellaisesta huonoa olisi voinut tykätä?




Tytyn myötä elämääni tulivat myös uudet ihmiset. Joutuessani pois työelämästä, menetin myös luontevan kontaktin ihmisiin. Työkaverit. Tytyn mukana ajauduin koiramaailmaan ja kohtasin koiraihmiset. Olin muutaman vuoden hyvinkin aktiivinen koirayhdistystoiminnassa. Seinät eivät päässeetkään kaatumaan päälleni, vaan avartuivat ihan uuteen maailmaan.

Tyty oli äärettömän helppo kouluttaa. Minun mahtavista kouluttajantaidoistani ei ollut kyse, Tyty oli vain viisas... niin ja äärimmäisen perso makupaloille. Pidin Tytyä flexissäkin ihan vain lain vuoksi, ei se olisi sitä tarvinnut. Jääräpäinenkin se osasi olla - sillain sopivasti. Jos täynnä oleva pyykkikori oli sen mielestä hyvä paikka lepäillä niin sittenhän se oli.



Osa ihmisitä luuli, että Tyty on arka, kun se ei tullut tervehtimään. En raaskinut sanoa, että sitä ei vain kiinnosta. Jos Tytyä ei kiinnostanut se myös näytti sen kääntämällä selkänsä puhuttelijalle. Minun lisäkseni Tytyllä oli muutamia ihmisiä keitä se rakasti yli kaiken ja oli irrota nahoistaan ollessaan niin iloinen tavatessaan heitä.

Joskus komensit minua, varsinkin jos olit joutunut jäämään kotiin. Tullessani takaisin ulvahtelit
mahanpohjasta asti. 'Jätit minut kotiin.' Tai jos jouduit hoitoon toviksi, ja tulin sinua hakemaan et ollut näkeväsi minua. Pikkuisen piti maanitella, ja mielenosoitus loppui aika lyhyeen koska et enää voinut hillitä iloa nähdessäsi minut.

Tyty toi mukanaan kaipaamani tarkoituksen. Pieni, joka oli riippuvainen minusta. Minä olin vastuussa sinusta. Minun piti pysyä elossa ja kunnossa jotta voin huolehtia sinusta elämäsi ajan. Sen tein. Tosiasiassa minä tarvitsin Sinut. Elämäni Valo.

Viimeiset vuotesi täällä Kemissä olit jotenkin tosi onnellinen koira. Vaistosit kai minusta, että minulla on helpompi olla. Tykkäsit ihan hirveästi kuljeskella makeavesialtaalla. Mennessäsi edellä käännyit aina katsomaan taaksesi ja melkein sanoit 'Tuu jo!', nauroit ja otit pari hyppypomppua. Uimisesta et tykännyt, kahlailit kyllä vedessä, mutta et mielellään uinut. Tulit hakemaan mua iltaisin nukkumaan, kevyesti tönäisit parralla sääreen ja jos se ei riittänyt otit tassun kaveriksi. Annoin luvan mennä edellä, ja jos mua ei vieläkään kuulunut, tulit ovensuuhun kurkkimaan, josko nyt kuitenkin kohta tulisit?

Sun viimeisenä syksynä tiesin kai, että meidän aika alkaa olla ohi. Tulit syliin siliteltäväksi. Lötkötit selällään mun sylissä ja silittelin sua masusta. Kuiskuttelin sulle korvaan: "Tiedäthän, että saat mennä kun sun aika on." Se aika tuli vaan niin pian. Aivan liian pian.

Lääkäri tutkii sut ennen rauhoitusta. Tarkistetaan hampaat ja tutkitaan miksi henki haisee. Joskushan henki haisee kasvaimen takia, mutta en usko, että nyt on kyseessä kasvain, koska koira on näin valtavan pirteä. Mutta tutkitaan ja selvitetään mikä on. Mene kaupungille, soitellaan kun voit tulla hakemaan Tytyn puhelee lääkäri. Tyty saa rauhottavan piikin, ja odottelet mun sylissä kunnes se alkaa vaikuttaa. Kun hoitaja tulee hakemaan sut, en olis halunnu päästää sua käsistäni. Lähden kaupungille. Puhelin soi aivan liian pian. En halunnut vastata puhelimeen.

Lääkäri kertoo faktat. Ei kai vielä? Eihän?

Päätös on tehtävä. Minun pieni uskollinen ystävä on niin sairas. Olin luvannut sulle, että kipuja sun ei tarvi kestää. Että minä päästän sinusta irti kun on sen aika. Että väkisin en sinua hengissä pidä. On uudenvuodenaatto. Muutaman tunnin kuluttua alkaisi ilotulitteiden räiske. Ei, sinun pienen ei tarvitse pelätä enää yhtään uutta vuotta.

Pitkät 100 km ajaa pimeässä kotiin. Yksin. Ilman Sua. Edellä ajavan auton takavalot viitoitti tietä, ystävän ääni puhelimessa piti järjissään. Kotiin on pakko päästä, siellä odottaa neljä ulkoilutettavaa ennen kuin räiske alkaa.

Olin kuullut puhuttavan koirasta josta tulee "se" koira. Tyty meni nahkani alle. Se vaan oli enemmän. Olit niin monessa mukana mun vierellä. Uskollisesti. Viimeisenä opetit, että luopuessaan jostain ei aina tarvi korvaavaa tilalle. Eihän Sinua mikään korvaisikaan. Jokaisen kyyneleen arvoinen.

Raskain suru on hellittänyt pikkuhiljaa otettaan. Pystyn käsittelemään ja ottamaan vastaan muistoja, joskus naureskellen, toisinaan itkien. Toki tiesin, että vuodenvaihteessa tulen olemaan kamalan surullinen ja olen hyökyaallon riepoteltavana. Ei se haittaa.

Mun paras ystävä on ollut pois kaksi vuotta. 731 päivää. Olit vierellä lähes 11 vuotta. Yli 4500 päivää.

Kiitos rakas pikkuinen että olit.

CIB NORDIC & FI & SE & NO & EE CH W-06 NO W-10
Nöpönenän Rumba - Tyty
18.3.2004 - 31.12.2014




4 kommenttia: