torstai 5. marraskuuta 2015

287 porrasta

Siinä se on! Vai muutaman metrin päässä: The Scott Monument - 61,1 metriä korkea uusgoottilainen muistomerkki kirjailija Sir Walter Scotille. Aiemmin monumentti oli ollut uhkaavankin näköinen, korkea torni häämöttäen kaukana. Nyt niskat meinaavat nyrjähtää, kun yrittää nähdä huipulle asti. Ollaan Edinburgissa, Skotlannissa. Tarkoituksena on kivuta 287 porrasta.

Vuotta aiemmin olimme myös Skotlannissa, tuolloin piti kiivetä William Wallacen muistomerkin huipulle Stirlingissä. Korkeus 67 metriä ja portaita 245. Silloin tuli mahalasku ennen kuin ehdin edes monumentin juurelle. Lähdin rehvakkaasti muun porukan mukana kipuamaan melkoista 'mäkeä' päästäksemme yleensä koko monumentille. Vuosiin ei ollut tullut keuhkojen kanssa sellaista stoppia kuin tuolloin. Oli pakko palata takaisin lähtöpisteelle jossa hyppäsin pikkubussiin jolla pääsin takaisin ylös. En lähtenyt edes kokeilemaan portaita. Olin tikahtua kiukkuun ja pettymykseen.

Mikä sitten oli vuodessa muuttunut niin paljon, että yleensä rohkenin ajatella kipuamista ylös? Toista vuotta sitten, yli 10 vuotta hienosti toiminut keuhkolääkkeeni (Tracleer) oli alkanut käydä niin paljon maksan päälle, että annos oli pitänyt puolittaa. Odotettiin uuden lääkkeen (Opsumit) tuloa markkinoille. Ehtiikö lääke ajoissa? Vuosien kuluessa toimiva lääkitys oli tuudittanut minut turvallisuuden tunteen helmoihin kunnes puolitettu annos alkoi tuntua keuhkoissa antaen muistutuksen siitä, että ne eivät ole kunnossa. Shokkihoitoa. Keuhkovaltimonverenpainesairaus (PAH) ja keuhkofibroosi olivat ihan yhtä totta kuin aiemminkin.

Kuukausi silloisen Skotlannin reissun jälkeen aloitettiin Opsumit. Ensimmäinen 6 min kävelytesti antoi viitteitä, että jotain positiivista on tapahtunut. Kävellyt metrit olivat olleet huippuluokkaa jo vuosia, mutta nyt palauduin testistä tavallista nopeammin. Seuraava kävelytesti lupaili vielä parempaa, sillä tuohon kuuteen minuuttiin sain käveltyä vielä 30 m pidemmän matkan ja palauduin vielä nopeampaa. Fysioterapeutti huomautti, että paljon pidemmälle ei enää kävellen pääse.

Siispä rohkeasti rappusille. Askelmia ei kauhean monta edessään nähnyt koska alhaalta asti lähtivät kapeat kierreportaat. Veljeni avovaimo oli valmis tulemaan perässäni. Hän varmaan suunnitteli, että työntää minut vaikka väkisin ylös asti. Halusin kuitenkin tulla hännän huippuna - tässä nyt kuitenkaan kenenkään tien tukkeeksi.

Ensimmäinen lepotasanne. Yllätys kyllä ei tunnu vielä missään. Matka jatkuu ylöspäin ja ylöspäin, portaikko kapenee ja kapenee. Näköalat muuttuvat kokoajan mahtavammiksi. Ylemmäs kavutessa kukkakepilläkin alkoi olla ahtaat oltavat, pikkurakosista ei paljoa alas uskaltanut kurkkailla; en tiedä kumpaa teki enemmän huippasi päästä -korkeus nimittäin - vai ahdisti ahtaus. Viimeiset askelmat olivat sitten jo ultrakaposet. Huipulle mentiin ja vieläpä aika helposti. Ei ahdistanut - nauratti vain!

Minä tein sen! Mahtavaa kun lääkitys toimii. Mahtavaa kaikki kävellyt kilometrit koirien kanssa. Mahtavaa! Vielä kerran MAHTAVAA! Reipas tyttö. Sydäntä liikutti minulle rakkaiden ihmisten silmistä näkynyt ilo puolestani. Ehkäpä joskus pitää vielä kohdata ja valloittaa se Wallacen monumenttikin.

Voittajan on helppo hymyillä.
24.10.2015



2 kommenttia:

  1. Hei Eeva-Liisa,

    Satuin blogiisi aivan sattumalta, kun etsin mielenkiinnosta suomalaispotilaiden kokemuksia Tracleerista ja Opsumitista.

    Työskentelen Sveitsissä lääkkeitäsi valmistavan yhtiön (Actelion) pääkonttorilla henkilöstöhallinnon osastolla rekrytoiden uusia kliinisen kehityksen lääketutkijoita ja pitäen huolta jo talossa olevista.

    En voisi saada parempaa mielihyvää työstäni kuin lukemalla tämän blogitekstisi. Aivan huikea huomata ja kuulla, kuinka Opsumitin käytön vaikutukset ovat olleet noin lupaavia.

    Jatkathan myös blogin kirjoittamista jatkossa, lukisin sitä mielelläni.

    Paljon lämpimiä ajatuksia ja aurinkoisia päiviä alkutalveen sekä kaikkea hyvää!

    Sallamaari

    VastaaPoista
  2. Heipä Sallamaari ja anteeksi kun vastaukseni kesti näin hävyttömän pitkään; pitäisi käydä vähän useammin katsomassa mitä omassa blogissa tapahtuu.

    Wau - mahtava juttu saada kommenttia sieltä päästä, jonne kuuluu kiitos elämästäni. Olen ollut suomessa ihan ensimmäisiä ellen jopa ensimmäinen kenelle Tracleer aikanaan aloitettiin ja sehän alkoi kohdallani toimia samoin tein. Olen todella onnekas.

    Tarkoitus on jatkaa blogin kirjoittamista vähän aktiivisemmin - siinäpä lupausta tulevalle vuodelle.

    Ihana kun jätit viestiä! Hyvää Uutta Vuotta 2016 Sinulle sinne Sveitsiin ja terveisiä 'väellenne' - minä elän ja hengitän!

    Eeva-Liisa

    VastaaPoista